Top 10: Onko susilla oikeus elämään?


”Sudet joutaisi tappaa sukupuuttoon Suomen maasta!”

”Ei, susia täytyy suojella enemmän!”

Relaa.comin kaikkien aikojen suosituin säie on Onko susilla oikeus elämään. Nimimerkki väärti tuskin arvasi, että hänen avauksensa kerää viidessä vuodessa yli 100 000 lukukertaa ja yli 1500 vastausta. Ja lisää tulee edelleen.

Annoimme puheenvuoron asiantuntijoille, luonnonsuojelija-biologi Sami Lyytiselle, metsästäjä Panu Hiidenmiehelle ja filosofi Leena Vilkalle.

Relaan Top 10 -juttusarjassa haemme lopullista totuutta Relaan historian kymmeneen suosituimpaan keskustelunaiheeseen.


Luonnonsuojelija haluaa kannan elinvoimaiseksi, mutta salametsästys estää sen

Onko susilla oikeus elämään, Luontoliiton susiryhmän puheenjohtaja, biologi Sami Lyytinen? 

"Ilman muuta. Virallisesti kukaan näihin asioihin jollain tavalla kytköksissä oleva ei voi muuta sanoa. Lain mukaan kaikilla on velvoite pitää huolta siitä, että susi säilyy Suomen luonnossa. Käytäntö on tietysti toisenlainen.

Koulutukseltani olen biologi. Sieltä kautta löytyy kaikennäköisiä selityksiä sille, minkä takia susi on pohjoisen taigametsän huippupetona hyvinkin tärkeä eläin.

Henkilökohtaisesti luontoa pikkupojasta asti harrastaneena susi on ollut sellainen kaukainen haave, jota en koskaan kuvitellut jälkinä tai elävänä otuksena edes näkeväni. 

 

Suden näkeminen luonnossa oli elämys

Vuonna 2004 muutin Turun pohjoispuolelle. Sattumoisin samana talvena oli tehty sudenjälkihavaintoja. Silloin leimahti kipinä. Niitä jälkiä oli pakko lähteä hiihtämällä ja polkupyöräilemällä etsimään. 

Muutaman kuukauden jälkeen sain ensimmäiset suden jäljet silmiini Vaskijärven luonnonpuistossa, kotini lähettyvillä. Se oli sykähdyttävä hetki. Sen jälkeen olen mennyt tunteeni viemänä, enkä ole sen kummemmin etsinyt perusteluja sille, miksi susia on niin kiva seurata. 

Siihen, että näin suden, menikin sitten useampi vuosi. Susipari ehti tuottaa pennut, ja pari vuotta ensimmäisten jälkihavaintojen jälkeen saatiin havaintoja susilaumasta. Kuljin lauman perässä tuhansia kilometrejä ilman, että näin susia. Joitain kertoja öisin ne kuulin.

Pari vuotta sitten syksyllä olin yön kuuntelemassa susia ja ulvomassa niiden kanssa. Ne tuntuivat olevan paikallaan, ja lähdin määrittämään niiden sijaintia. Pääsinkin sadan metrin päähän ja jäin odottelemaan. Kyse oli laumasta, jossa pennut olivat äänessä ja emot todennäköisesti saalistusreissulla. Silloin tiesin, että nyt on mahdollista, että susilla pettää pokka ennen kuin minulla ja ne tulevat katsomaan, mikä on tämä äänilähde.

Aamuvarhaisella kaksi sudenpentua tuli metsästä tielle. Pennut eivät nähneet minua ja sain seurata niitä pitkän aikaa. Lähimmillään ne tulivat 18 metrin päähän. Satuin olemaan pienen töytäreen päällä, eivätkä hajut seisovassa ilmassa laskeutuneet sinne alaspäin. Jos ne olisivat haistaneet tai havainneet minut, niin kuin ne sitten lopulta tekivät, olisivat ne lähteneet kuin ohjukset. Tuntui uskomattomalta, että niitä tuli kaksi ja vielä niin lähelle.

 

Susia on Suomessa noin 140 yksilöä

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kevättalvella 2011 julkaisema arvio Suomen susikannasta on 135–145 yksilöä. Toki tällä hetkellä, kun pennut on keväällä tuotettu, on susia taas enemmän. Kevättalven laskennoissa selviää, kuinka paljon kuolo on susia korjannut. Sudet pystytään laskemaan vain jälkikeleillä talvisaikaan. Silloin voidaan erotella reviirilleen asettuneet parit ja laumat niistä, jotka etsivät vasta reviirejään. 

Yksilömäärä koostuu kahdeksasta kokonaan Suomen rajojen sisäpuolella olevasta laumareviiristä ja rajan pinnassa olevista rajalaumoista. Niitä on arviolta yksitoista. Kevättalvella 2011 meillä oli vain kahdeksan rajojemme sisällä olevaa, lisääntyvää susipariskuntaa.

Susikantamme nousi vuoteen 2006 asti rivakasti Itä-Suomessa. Joitain laumareviirejä syntyi myös Pirkanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Mutta sitten ne katosivat ja susikantamme romahti.

Laskennallisesti susikannan pitäisi kasvaa nopeasti, mutta sitä se ei ole tehnyt. Tutkijoiden mukaan todennäköisin selitys on, että susia salametsästetään. Ja kyllä vuosittain joitain tapauksia tulee ilmikin.

Erärikollisuus on helppoa rikollisuutta. Siihen ei poliiseilla tai erävalvojilla ole resursseja puuttua. Erärikollisuus tulee yleensä ilmi vain, jos joku niistä laulelee tai kaveri kehuskelee salakaadoista kännipäissään.

Meillä on ikuinen kädenvääntö esimerkiksi Metsästäjäliiton kanssa. He vaativat, että me toisimme asiasta todisteita. Eivät meidän resurssit siihen riitä, emmekä me ole tutkiva viranomainen. Joka tapauksessa susia on selittämättömästi kadonnut ja laumareviirejä autioitunut.

 

Suojeltu ja uhanalainen laji

Susi on erittäin uhanalainen laji ja kuuluu EU:n luontodirektiivin suojeltujen lajien listalle. Käytännössä kuitenkin poronhoitoalueelle myönnetään tappolupia, koska sudet käyttävät poroja ravintonaan. Viime vuosina joka talvi sinne päätyneet sudet on poistettu.

Poronhoitoalueen eteläpuolella direktiivi tarkoittaa tiukkaa suojelustatusta ja silloin täytyy jo ylittää tietyt vaatimukset, että sudelle tappolupa voidaan myöntää. Se, mitä sudesta laissa säädetään, säädetään metsästyslain puolella. Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa susikanta on täysin riistaorganisaation hallussa. Tappolupia myönnetään ihmisen omaisuudelle vahinkoa aiheuttaville susille sekä sosiaalisten syiden perusteella. 

Minulle sosiaaliset perusteet tarkoittavat rumasti sanottuna sitä, että jos ihmisiä pelottaa, voidaan lupa myöntää. Asia testattu korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Oikeus kumosi valituksen kaatoluvasta. Koska alueella oli susipelkoa, oli tappolupa oikeutettu.

Susien aiheuttamaan pelkoon ja vastustukseen on monia syitä. Susi aiheuttaa jonkin verran ongelmia tuotantoeläimille ja koirille. Osittain pelkoa lisää suden ja ihmisen menneisyys Suomessa. 1800-luvun lopun kirkonkirjojen perusteella tiedetään, että suden surmaamiksi on silloin luettu parikymmentä lasta. Ihmisiin kohdistuneiden tappotekojen pelon huomaa etenkin Lounais-Suomessa, missä 1880-luvun tappotyöt on kirjattu. 

Usein jätetään yksi keskeinen syy mainitsematta. Metsästyspiireissä elävä vihamielisyys sutta kohtaan on käsin kosketeltavissa. Taustalla on kauna yhteisestä saaliista. Susi on Suomen luonnon elikoista se, joka poistaa niitä eläimiä, joita metsästäjät eniten haluavat, hirviä ja valkohäntäpeuroja. Metsäpeurat olivat levittäytymässä takaisin ja siitä oli tulossa metsästyksen kohde, mutta senkin kannat ovat romahtaneet keskeisillä alueilla Kainuussa. Siinä voi sudella olla aika merkittävä rooli. Suden saalis on metsästäjältä pois.

 

Tappolupia pitäisi myöntää pidättyvästi

Sudet eivät ole vaarallisia millään mittarilla mitattuna. Sen saalisravintoon ei ihminen kuulu, mutta on mahdollista, että ei-toivotussa kohtaamisessa, kun kaikki menee mönkään, susikin voi aiheuttaa ihmiselle vahinkoa. Paljon pienemmät koiratkin tappavat vuosittain ihmisiä.

Jos susi voi joskus elää Suomessa elinvoimaisena kantana, niin kyllä silloin myös pakkokeinot, joita susikannan hoitoon pitää liittää, ovat myös mahdollisia. Ei ole estettä, etteikö ongelmia aiheuttavia yksilöitä voitaisi poistaa. Siihen koko susikannan hoidon pitää perustua. Mutta tällä hetkellä susikanta on niin alhainen, että tappolupien myöntämisessä pitää olla todella pidättyväinen."

 

Metsästäjät vaativat luonnonsuojelijoilta näyttöjä salametsästyksestä

Onko susilla oikeus elämään, Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies?

"Mielestäni sudet ovat hienoja eläimiä, ja kuuluvat ilman muuta tänne. 

Metsästäjäliitolla on suurpetojen osalta linjaus, että ne kuuluvat Suomen luontoon, mutta eivät saa aiheuttaa kohtuutonta painetta ihmisille tai kotieläimille. Ne eivät kuulu ihmisten pihoihin.

Suomalainen lupakäytäntö on takavuosina käynyt EU:n oikeusprosessin läpi. Silloin on osoitettu, että lupakäytäntö on kestävällä pohjalla.

Susia metsästetään lumiaikaan. Jahti on äärimmäisen vaativa. Jälkien etsimisen perusteella sudet yleensä kierretään, käytetään lippusiimaa ja rauhallisesti lähdetään miesajona ajamaan. Kun susi tulee passiin, se kaadetaan. 

Suden pyynti vaatii hyvin tarkkaa suden elintapojen ja maaston tuntemista sekä aikamoista kärsivällisyyttä. Onnistumisprosentti on pieni, yleensä tulee vesiperä.


Susia ei metsästetä, vaan häiriköitä poistetaan

Suden kaatoluvat eivät ole metsästyslupia, vaan vahinkoperusteisia lupia. Niiden myöntäminen mietitään hyvinkin tarkkaan. Kyse on tiettyjen yksilöiden poistamisesta, ja se työ jätetään metsästäjille. Tätä ei voi oikein verrata esimerkiksi lintu-, jänis- tai hirvijahtiin.

Metsästäjien käsitys on ollut se, että susia on enemmän kuin viralliset arviot osoittavat. Täytyy muistaa, että niissä arvioidaan, paljonko susia vähintään on.

Susilla on pitkät jalat ja ne liikkuvat todella paljon, etenkin jos ne eivät vielä ole perustaneet reviiriä. Ääriesimerkki on Oslon lähellä Norjassa pannoitettu susi, joka kaadettiin Suomen Näätämössä. Välimatkaa on 1200 kilometriä.

Susimäärän pienenemisestä on esitetty erilaisia näkemyksiä. Luonnonsuojelijat ovat tietysti syyttäneet siitä salametsästystä, mutta minä en lähtisi nostamaan salametsästystä päällimmäiseksi syyksi, koska sitä ei ole voitu osoittaa. 

Metsästäjäliitto voi vaikuttaa salametsästykseen suunnilleen samalla tavalla kuin autoilijoiden liitto rattijuopumukseen. Tämä on tympeä aihe keskustella, koska Metsästäjäliitto lähtee jo sääntöjensä mukaan siitä, että me noudatamme voimassa olevia lakeja, asetuksia ja hyviä metsästystapoja.

Metsästäjäliitto on 90-vuotisen toimintansa aikana takuulla tehnyt eniten salametsästyksen vähentämiseksi tässä maassa. Liitto perustettiin, jotta Suomeen saadaan järjestäytyneet metsästysolot. Aiemmin salametsästys oli erittäin yleistä.

Mutta samalla olemme joustavan ja järkevän lupapolitiikan kannattajia. Sosioekonominen näkökulma pitää ottaa huomioon, jotta paikallisväestö voi elää suurpetojen kanssa. Helsingistä ei voida pistää sääntöjä ja sanota, että koittakaa pärjätä niiden kanssa.

 

Laskentamenetelmät eivät välttämättä ole luotettavia

Pitää tutkia, mitkä kaikki syyt susikannan vähenemiseen vaikuttavat. Onko laskenta luotettava? Herätän vain kysymyksen. Esimerkiksi jos ilveksen kannan arvio olisi takavuosina ollut oikea, niin tapahtunut kannan nousu olisi ollut biologinen mahdottomuus. Silloin joku kanta-arvio heitti ja luonnollisesti näin voi olla myös sudella. 

Samalla pitää miettiä, ovatko sudet vaihtaneet paikkaa tai onko kannassa muuta luonnollista poistumaa. Kun kaikki nämä asiat on arvioitu ja esitetyt salametsästystapaukset tutkittu, niin sittenhän me päästään kiinni siihen todelliseen kantaan.

Resurssit tämmöiseen ovat heikot. Me olemme esittäneet, että Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle turvattaisiin riittävät resurssit, koska on kaikkien etu, että kanta-arviot ovat luotettavia.

Onko susi todella pelätyin suurpetomme? Onhan esitetty, että susia voitaisiin siirtää Nuuksioonkin. Kun asutaan kerrostalossa ja ajetaan autolla asfalttitietä, ei näitä ongelmia kohtaa millään tavalla. Mutta silloin kun lähdetään  maastoon elämään, olemaan ja nauttimaan, suden kohtaamiskynnys madaltuu.

Susien osalta vaara on se, että ne hyökkäävät koirien kimppuun. Se on erittäin suuri ongelma Suomessa. Olin juuri mukana karhujahdissa, jossa sudet tappoivat hyvän koiran. Jokainen ymmärtää, ettei ole kivaa mennä hakemaan kaulapantaa ja karvatuppoja metsästä, kun siellä on oma koira revittynä. Mutta kyllä minä sanoisin, että susien aiheuttama vaara on aika pieni."

 

 

Kaikilla eläimillä on oikeus tuskattomaan elämään, sanoo filosofi

Onko susilla oikeus elämään, ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka?

”Länsimaissa on hyväksytty se eettinen perusajatus, että eläimillä on oikeus tuskattomaan elämään. Kenelläkään ei ole oikeutta tieten tahtoen tuottaa eläimille kärsimystä. Se on vahva eettinen periaate, joka koskee kaikkia eläimiä, yhtä lailla maatalouden eläimiä kuin kotona asuvia seuraeläimiä ja villieläimiäkin.

Oikeuksista me pääsääntöisesti puhumme eläimillä, joihin me ihmiset jollakin tavalla voimme vaikuttaa tai jotka ovat sisällä meidän yhteiskunnassamme.

 

Villieläimen velvollisuus on olla häiritsemättä

Toki eläimillä on velvollisuuksiakin. Lehmän velvollisuus on antaa maitoa ja lihaa. Hevosen velvollisuus on kantaa ratsastajaa tai vetää kärryjä perässään. Ja seuraeläinten velvollisuus on olla söpöjä ja tuoda omistajilleen iloa – häiritsemättä olemassaolollaan lähipiiriä liikaa. Villieläinten velvollisuus on pysyä poissa ihmisten pihapiireistä, ihmisten reviiriltä. Jos sudet ja karhut liikkuvat liian lähellä asutusta, mielletään ne helposti häirikköeläimiksi, jotka pitää poistaa.

Oma suhteeni susiin lähtee rakkaudesta koiriin. Olen kasvanut koirien kanssa, enkä näe kauheasti eroa suden ja koiran välillä. Susi ja koira risteytyvät keskenään, joten biologisella tasolla susi ja koira ovat sama asia.

Suden kiinnostavuus löytyy siitä, että ihmisellä on niin voimakas kiintymyssuhde koiraan. Ihmisen ja koiran suhde liittyy jo tuhansien vuosien takaiseen yhteen kietoutumaan. Ja tässä susi on anomalia, poikkeustapaus, joka uhkaa ihmisen ja koiran välistä symbioosia.

Osalle susi todella on uhka, mutta samalla toinen puoli ihmisistä kokee villeyden ja vapauden ihailtavaksi asiaksi. He ihailevat sutta juuri siksi, että se on koiran villi kantaemo.

Metsästäjillä on suuri rakkaussuhde ajokoiriinsa ja pystykorviinsa. Siihen symbioosiin susi on selvä uhka. Susi rikkoo sen saumattoman harmonian, joka on metsästäjän ja metsästyskoiran välillä. Pahimmillaan susi tappaa metsästäjälle rakkaimman olennon, joten siinä mielessä viha on ihan ymmärrettävää. 

Sudet eivät kuitenkaan ole vaarallisia. Suomalaisessa luonnossa on kaksi lähtökohtaisesti vaarallista eläintä: toinen on karhu ja toinen hirvi. Molemmat ovat sellaisia, etten ihan lähikontaktiin haluaisi joutua. Susi ei ole samassa mittakaavassa ihmiselle vaarallinen. Se voi aiheuttaa haittaa ja harmia kotieläimille, mutta ihmisille itselleen en pidä sutta vaarallisena.

Hyvä esimerkki vaarallisuudesta on suhtautuminen eläimiin eläintarhoissa. Niissä on ehdoton sääntö, että eläintenhoitaja ei voi mennä tiikereiden tai karhujen häkkiin, mutta susien häkkiin ruokaa viedään joka puolella maailmaa samoin kuin vaikkapa peura-aitaukseen. Eivät sudet hyökkäile ihmisten kimppuun, kun taas karhut ja tiikerit ovat ihmisille täysin yksiselitteisesti vaarallisia.

 

Salametsästys on julkinen salaisuus

Yleisesti on tiedossa, että osasyyllinen suomalaisen susikannan pienenemiseen on salametsästys. Sudella ei kaikkien mielestä ole oikeutta elää meidän maassa, eli pentuja tapetaan luvattomasti. 

Näin tapahtuu, vaikka Suomessa ei missään vaiheessa ole ollut riittävän isoa, kestävällä perustalla olevaa susikantaa. Enimmilläänkin susia on ollut 300. Näin pienessä populaatiossa myönnetyt pyyntiluvat ovat liikaa, kun sen lisäksi on myös salametsästystä. Se on pudottanut susien määrän lähemmäs sataa kuin kahtasataa yksilöä.

Isoja susikantoja ei meillä ole ollut 130 vuoteen. Viimeiset suuret susilaumat tapettiin 1800-luvun lopun suurissa susijahdeissa. Viimeiset yksittäiset sudet ammuttiin 1920-luvulla lentokoneista tunturiin. Näin päästiin sudettomaan Suomeen. 

Ekologisen ajattelun ja 1970-luvulla alkaneen suojelun myötä sudelle on taas myönnetty oikeus olemassa oloon ja elämään."

Artikkelisarja: 
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=37444.0

Antti Laiho