Maisemareitti Gardalla

Via ferratat ovat mahtavia! Niitä pitkin pääsen ilmaviin paikkoihin ja kiipeilyfiiliksiin, vaikken tosikiipeilijä olekaan. Ilman rutiinia ja kiipeilykuntoa en edes halua lähteä pitkille reiteille. Via ferratat ovat siis oikein sopivaa vaihtelua minulle.

Suuntaan yleensä vuorille kesäaikaan pyöräilemään, mutta voin kyllä välillä edetä jalkaisinkin. Patikkapolulla tosin minua alkaa helposti harmittaa, etten ole pyörällä liikkeellä. Sitä ongelmaa ei via ferratoilla ole – ovat ne sen verran viettäviä.

Via ferrata (saksaksi klettersteig) on vaellus- tai kiipeilyreitti, jolla on menoa helpottamassa esimerkiksi metallisia askelmia, kiinteitä tikapuita ja riippusiltoja. Kiipeilijä varmistaa itsensä via ferrata -varmistuslaitteella kiinteisiin vaijereihin. Varmistuslaitteessa on kaksi päätä, joista toinen on aina vaijerissa (tai vaikkapa tikkaassa) kiinni. Mahdollisen putoamisen varalta varmistuslaitteessa on nykäyksenvaimennin.

Via ferrata -reittejä on eritasoisia. Helpoimmat niistä ovat lähes peruspatikointia, josta sporttinen selviää ilman varusteitakin, mutta vaikeimmissa pitää jo kiivetäkin. 

Via ferratat saivat alkunsa ensimmäisen maailman sodan aikaan, kun italialaisten ja itävaltalaisten rintamalinja kulki pitkin Dolomiitteja. Vaikeakulkuisessa maastossa päädyttiin rakentamaan omia reittejä, via ferrattoja. Monet Dolomiittien via ferrata -reiteistä ovat noiden alkuperäisten, ensimmäisen maailmansodan reittien jälkeläisiä.

Gardalla riittää tekemistä

Garda-järvi Pohjois-Italiassa jakaa vahvasti mielipiteitä: toisille se on turistihelvetti, toisille mieluisa aktiivilomakohde. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Toki Rivan kujilla ja rannoilla tuntee olevansa etelänlomaturistien keskellä, enkä järven eteläpäässä ole edes käynyt, mutta majoitus sivummalla ja jo pienikin siirtymä vuorille takaa rauhan. Lääniä ja reittejä riittää niin maastopyöräilijöille kuin kiipeilijöillekin.

Saksalaisissa – joita siis Gardalla riittää – on se hyvä puoli, että he ovat väsänneet monenlaisia tolkullisia reittioppaita ja näin etenkin fillarin kanssa löytää vuodesta toiseen uusia reittejä. Myös pyöräkauppojen ja -vuokraamojen tarjonta on kattavaa.

Vaihtelunhaluiselle pyöräilijälle sopii hyvin oheisohjelmaksi vaikkapa canyoning-retki tai via ferrata. Via ferratalle voi hyvin lähteä myös omalla porukalla toisin kuin kanjonin pohjalle hyppimään ja polskimaan.

1200 metrin nousu suoraan Rivasta

Hyvä paikka päästä via ferrata -fiiliksiin on kavuta Riva del Gardasta Cima-vuorelle nouseva Via dell' Amicizia -niminen reitti. Via dell' Amiciziaa eli Ystävyyden tietä voi tähystellä vaikkapa järven rannalla istuessa: ensin se mutkittelee kivettyä tietä Bastione-linnalle ja jatkuu sieltä kinttupolkua Capanna Santa Barbaran kappelille 560 metrin korkeuteen. Kappeli näkyy vuoren rinteellä, järven länsipuolella selvästi.

Kokonaisuudessaan reitillä on nousua noin 1200 metriä. Tasamaata ei tarvitse tallustella lainkaan. Alkuosa kappelille asti on normaalia patikoitavaa, joten sinne voi hyvin kävellä, vaikka kiipeily ja ilmavat paikat eivät kiinnostaisikaan. Maisemat kyllä palkitsevat tälläkin pätkällä.

Varsinainen via ferrata -reitti alkaa kappelilta, jossa reitti erkanee vaellusreitistä numero 404.  Vaellusreitiltä käännytään oikealle ennen kappelia. Pienen tasanteen jälkeen alkaa varsinainen nousu. Tässä vaiheessa on siis syytä pukea kypärä päähän ja valjaat päälle.

Muutaman pienemmän töppyrän jälkeen päästään via ferratan makuun. Vaijeripätkät ja rautaiset tikapuut seuraavat toisiaan. Pisimmät yhtenäiset tikkaat ovat 70-metriset!

Näkymät alas järvelle, Rivan kaupunkiin ja pohjoiseen Sarca-joen laaksoon ovat huikeat. Laivat tuntuvat pyörivän satamassa aivan jalkojen juurella.

Kiipeäminen ei ole teknisesti vaikeaa, vaikka saksalaisessa reittioppaassa reitti onkin merkitty vaikeaksi (asteikkona on helppo, vaikea, erityisen vaikea). Toki jonkinlainen kiipeilytausta lisää luottamusta jyrkillä pätkillä, mutta kyllä ainakin varmistuslaitteen klippailun oppii matkan edetessä. Klik, klik!

Ciman seinä on keskikesällä lämmin paikka, joten varaa matkaan reilusti juomaa ja evästäkin. Eikä ole pahitteeksi lähteä matkaan jo aamulla, sillä on mukavampaa olla itse edellä kuin kulkea toisten seurueiden perässä ja paikoitellen jännittää pyöriviä irtokiviä.

Reitin yläosa on rikkonainen ja ilmava. 1246-metrisellä huipulla on mukava hengailla hetki ennen paluumatkaa. Alaspäin pääsee kahta eri reittiä: ylhäällä käännytään joko kohti etelää ja palataan alas vaellusreittiä 404 tai sitten kierretään pohjoisen kautta leppoisampaa, mutkittelevaa metsäpolkua (reitti 418/402).

Me valitsimme metsäpolun. Malttamattomia kun olemme, päätimme juosta yli puolet alamäestä. 750 korkeuserometrin juokseminen oli hauskaa – mutta ei enää seuraavana päivänä tuntunut kovin järkevältä ratkaisulta...

Vinkkejä

  • Via Ferrata -varusteet saa helposti vuokrattua esimerkiksi Arcon Red Point -kiipeilykaupasta. Kesällä 2011 varmistuslaiteen, valjaiden ja kypärän päivävuokra oli 14 euroa.
  • Via ferratoista innostuvan kannattaa Gardalta suunnata läheiseen Madonna di Campiglioon. Sillä reittejä on paljon enemmän.
Reitti Torbolesta katsottuna
Maisemakiipeilyä Gardalla
Tikapuita pitkin Cimalle
Näkymä pohjoiseen, Sarca-joen laaksoon
Päivämäärä: 
Sunnuntai, 26. kesäkuu 2011
Paikka: