Valtellina Wine Trail - juoksu viiniviljelmien läpi

Viime kesän lopulla kun omat kesälomat olivat saapumassa päätökseen tuli sellainen olo, että pitää sitä syksylläkin olla jotain mitä odottaa. Googlailimme muutamia polkujuoksukisoja maailmalta samalla miettien, että mikä olisi sellainen paikka mihin pääsisi lentämään ja matkustamaan suhteellisen nopeasti ja edullisesti. Bongasin kisan, josta en ollut aikaisemmin kuullut mitään: Valtellina Wine Trail. Kisapaikkana olisi Sondrio Italiassa, joka on noin 250km päässä Milanosta koilliseen. Kisavideon nähtyäni olin vakuuttunut.

Luvassa olisi juoksua viiniviljelmien sekä -kellarien läpi. Valtellina Wine Trailissa oli tarjolla kolme eri matkaa: 42km, 21km ja 11km. Bookkasimme ensiksi lennot perjantai - maanantai välille ja sitten näpytimme kisailmoittautumiset. Minulla oli tarkoitus osallistua puolimaratonille mutta se olikin kerennyt mennä jo täyteen. Ei ollut sitten enää paljon vaihtoehtoja, että lähteäkö Italiaan asti juoksemaan 42km vai 11km. 

Edellisestä maratonistani oli aikaa noin kaksi vuotta ja samainen Nuuksion maratoni oli tällöin edessä vasta muutaman viikon päästä, joten kovin luottavaisin mielin en ollut lähdössä maratonille, jossa tulisi olemaan 1700m nousua ja laskua sekä 7 tunnin aikaraja. Toki olin todella innoissani samalla mutta en ollut oikeasti varma, että selviäisin siellä aikarajoissa maaliin.

Reittikartta ja profiili, täällä paremmassa koossa. (kuva: Valtellina Wine Trail)

Matkantekoa italialaisittain

Lensimme suoralla aamulennolla Milanoon, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa junalla Sondrioon. Junamatkaan menisi vajaa neljä tuntia, mutta pääsisipä samalla katselemaan maisemia. Olimme tyytyväisiä kun kerrankin oltiin sellaisessa reissussa, jossa pärjäämme ilman autoa. Kun saavuimme lentokentälle, ostimme junaliput automaatista mutta lähestyessämme raiteita saimme tietää, että lentokentän asema on suljettu. Siellä hyöri joku virkailija sanoen, että ei ole junia ja neuvoi ihmisiä ulos bussipysäkille. 

Pienen selvittelyn jälkeen saimme tietää, että kyseessä oli junalakko. Seuraava juna Sondrioon menisi ehkä seitsämän tunnin päästä ja busseja Sondrioon ei kulje, ei edes Milanosta. No, sepä oli kiva uutinen kun meidän pitäisi ehtiä aamuksi kisaan ja seitsämän tunnin odottelu ei tosiaan kiinnostanut varsinkin kun takeita junalakon loppumisesta ei ollut. Ei auttanut muu kuin lampsia 50 euron junaliput taskussa autovuokraamon tiskille. Hommasimme alle halvimman ja pienimmän Fiatin mitä löytyi mutta kyllä se silti riittävästi maksoi. Kiitos Italia.

Kohti Sondriota.

Startti lähenee

Majoituksemme oli kävelymatkan päässä kisakeskuksesta ja kilpailun maalista. Kävimme vielä perjantaina hakemassa kisamateriaalit. Ensinnäkin piti allekirjoittaa jonkinlainen vastuunvapautuspaperi, joka oli tietysti kokonaan italiaksi pikkupränttiä. Nimmari alle toivoen, että en luvannut koko omaisuuttani jollekin. Kisanumeroa antava henkilö tokaisi junalakkoasiaan “Italy is shit country” ja hymyili leveästi. Meidän harmitus oli jo vaihtunut kisafiiliksestä nauttimiseen niin tässä vaiheessa tuo lähinnä nauratti.

Seuraavaksi menimme hakemaan kisalahjukset, jotka olikin sitten melko anteliaat: juustoa, suklaata, jogurttia, omena, kisapaita, patukka, marmeladia - ja tietysti kisan oma viinipullo Valtellina-laaksosta. Päätimme olla avaamatta pulloa vielä samaisena iltana.

Illalla oli vuorossa tärkeä osuus kisatankkausta nimittäin illallisen nauttiminen, mikä ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin kuvittelimme. Ilmeisesti juoksijoiden saapumisen takia kaupungin ravintolakapasiteetti oli ihan täynnä. Noin viidessä ravintolassa missä käytiin kyselemässä pöytää sanottiin, että on täyttä. Viimeisellä yrittämällä tarjoilija kertoi, että täyttä on, mutta sitten lähdettyämme juoksikin peräämme ja sanoi, että jos syömme nopeasti niin saamme pöydän. Tämähän sopi kun ravintola oli vielä Tripadvisorin mukaan rankattu kaupungin parhaaksi. Ja olihan ne mustikkagnotchit aika ainutlaatuisia, suussasulavaa suklaajälkkäriä unohtamatta. Yksi lasi punkkua riitti tankkauksena.

Viereisessä pöydässä istui yksin yksi britti, joka oli myös tulossa kisaamaan. Hieman ehkä ujon oloinen kaveri kuunteli innoissaan, kun selitimme Suomen polkujuoksukisoista ja Lapin erämaista. Hän vaikutti siltä, että voisi ehkä hyvinkin joskus tulla Suomeen juoksemaan. Aikatavoitteita hän ei kertonut mutta aika vaatimattomalta vaikutti. Ja hän sitten voitti kisan seuraavana päivänä ajassa 3.30. Olisi siinä Henri Ansiollekin vastusta varmaankin.

Kisakeskus ja maalialue.

Kisalahjukset.

Urpokuva.

Loputtomasti ylämäkeä hammasta purren

Kisan startti oli Tiranossa, eli noin 35 kilometrin päässä Sondriosta. Kisaporukka kuljetettiin junalla paikan päälle. Lakko oli näköjään onneksi ohi. Starttipaikalla Tiranon pääaukiolla ei paistanut vielä aurinko ja keli oli melkoisen viileä. Asteita oli 9 ja shortseissa ja t-paidassa lähtö vähän epäilytti. Kun startti paukahti ja muutaman korttelin päästyäni aurinkoiseen ylämäkeen, asuvalinta ei yhtään kaduttanut. Oli tulossa kuuma ja hikinen päivä.

Kisa lähti samantien loivaan ylämäkeen. Olin päättänyt lähteä rauhallisesti eli jotain 7min/km vauhtia. Katselin kellosta vauhdiksi 5.10min/km. Sitä vauhtia ei kauaa kestänyt kun ensimmäinen ruuhka tuli vastaan jyrkässä ylämäessä viinipensaiden kupeessa. Ylämäkeä jatkui ja jatkui. Toki välissä oli tasaistakin ja juostavia pätkiä. Mutta reittiprofiilia kun katsoo niin ensimmäinen kolmannes oli hyvinkin ylämäkivoittoinen. Kymmenen kilsan kohdalla kenkäni alkoi hankamaan jalkaholvin alta. Ja enpä tietenkään ollut painon optimoinnin takia ottanut edes leukoa mukaan. Huoltopisteiltäkään ei löytynyt teippiä niin ei auttanut kuin mennä.

Kengän hankaaminen häiritsi melkoisen paljon ja mieli oli matalalla. Noin 12kilometrin kohdalla katselin kellosta, että olin viihtynyt kisassa jo melkein kaksi tuntia. Pienen laskutoimituksen jälkeen tajusin, että en todellakaan tule ehtimään maaliin tätä vauhtia. Aloin miettimään, että kun sopiva kohta tulee niin ehkä parempi luovuttaa ajoissa kun ei tunnu kulkevan. Muistin, että 26 kilometrissä on aikaraja, jossa pitää olla 4,5 tunnissa muuten he stoppaavat kisan ja mietin, että ehkä se olisi hyvä paikka lopettaa. Olin siellä kuitenkin jo n. 3.45 ajassa niin tajusin, että ehkä tämä tästä sittenkin kun sinne asti olin päässyt. “Enää noin 16 kilometriä ja 8 Malminkartanoa” ajattelin mielessäni.

Juttelin useaan otteeseen yhden Milanosta kotoisin olevan kisaajan kanssa. Hän juoksi ohitseni monta kertaa alamäessä. Mutta yhtä monta kertaa sitten otin hänet kiinni ylämäissä. Juoksu alkoi selvästi kulkemaan ja jalat tuntui hyvältä jalkapohjaa lukuunottamatta. Pidin huolen, että vedin geelejä alas tasaisin väliajoin ja huoltopisteilläkin söin vähän jotain mitä gluteiini- ja pähkinäongelmiltani pystyin. Cokis maistui erityisen hyvältä.

Starttialue Tiranossa.

Polkua reitillä.

Maisemia juoksun varrelta (jep, oli aikaa ottaa muutama kuva ylämäkiä raahustaessa).

Kohtia maalia

Koko kisassa ylämäkeä oli yhteensä kuulemma 19km. Viinikellareissa tuli vierailtua ehkä neljä tai viisi kertaa ja niiden sokkelot ja portaat sotkivat juoksurytmiä paljon. Toisaalta niiden viileä ilman piristi samalla kuin alkoholin haju vähän ällötti. Yhdessä kylässä joku paikallinen setä oli pistänyt pystyyn oman huoltopisteen ja tarjoili siellä viiniä. Kieltäydyin kohteliaasti ja otin hanasta vettä pulloon.

Viiniviljelmien välissä oli toisiaan nopeakulkuista maastoa mutta myös pieniä portaita ja 90-asteen suunnanmuutoksia oli paljon. Reitti kulki myös useamman tien yli sekä kylien halki. Vaikka reitin varrella oli runsaasti henkilökuntaa niin pari kertaa silti sai kysellä, että mihin suuntaan kuului mennä asfalttiteiden ylitysten jälkeen. Maastossa reitillä pysyi hyvin.

Reitti koostui siis asfaltista, hiekkateistä, portaista, erilaisista poluista, röpelöisistä sementtiteistä, mukulakivistä ja viinikellareista. Pohjaltaan reitti oli varmasti kokonaisuudessaan kovin missä olen juossut maratonin, sillä katumaratonia en ole koskaan juossut. Jalassa mulla oli Salomonin XT S-lab 5 hardgroundit, jotka olivat muuten kyllä osuva valinta jos olisin vaan teipannut jalkani paremmin.

Viinikellarista.

Viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä. Mutta maali kuitenkin läheni ja noin 4km maalia menin viimeisen kerran ohi siitä yhdestä juoksijasta, joka oli minua useampaan kertaan ohitellut. Tämä ohitus sai minuun vähän lisää puhtia. Vielä noin kolme kilsaa ennen maalia vedin viimeisen geelin naamaan, ja liekö se vai innostus maaliinpääsemisestä, mikä sai minuun kirimään vauhtia lisää. Sondrioon laskeuduttiin mukulakivisiä portaita ja siellä odotti taputtava yleisö. Kortteleiden väliin oli tehty aidattu reitti kohti maalia, minkä molemmin puolin ihmiset taputti. Oli aika helppoa saada vielä vähän lisää vauhtia jaloista mutta muistan, että aikamoinen puuskutus lähti suusta ja ilme lienee ollut melkoisen keskittynyt.

Maalissa olin ajassa 6.31. Sijoitukseni oli 420/550 mutta naisissa kuitenkin 55. Eli varsin miesvoittoinen kisa kyseessä - miksiköhän näin oli? Mutta joka tapauksessa olen todella onnellinen, että pääsin maaliin asti ja en luovuttanut silloin alun vaikeilla kilometreillä. Aika monessa juoksukisassa on tullut jo hölkkäiltyä mutta tähän tulokseen olen ehkä kaikista tyytyväisin. Olen myös kovin ylpeä myös miehestäni joka juoksi sijalle 30 ajassa 4.20! Kokonaisuutena tämä reissu oli ihan mieletön kokemus ja kisavideo saa minulle kylmät väreet vielä näin ehkä kymmenettä kertaa sitä katsoessa. Eli suosittelen katsomaan! Linkki alla!

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Tämän neidon uudenvuoden lupaus on olla ahkaremmin kirjoittamassa blogia sekä lenkkipolulla treenaten kohti ensimmäistä ultramatkaa. Siitä lisää ensi vuoden puolella!

Maisemaa lähiseudulta.

 

Käyttäjän AnneD kuva

AnneD