Kolilta kotiin ja jalka pakettiin

Haave vaaroista

Voin taas kerran todeta, että asiat eivät todellakaan mene aina niin kuin suunnittelee. Noin vuosi sitten kuulin ensimmäistä kertaa Kolilla vuosittain järjestettävästä maastojuoksutapahtumasta nimeltä Vaarojen Maraton. Silloin en ollut juossut ikinä vielä edes puolikasta maratonia, saati sitten yli 15 kilometrin lenkkiä hankalassa maastossa. Ajatus Vaarojen Maratonista ja muista tulevaisuudessa mahdollisesti odottavista seikkailukilpailuiluista saivat minut lähtemään lenkille viime talvena jopa lähemmäs 20 asteen pakkaseen. Opin, että nastalenkkareilla pystyy juoksemaan peilijäälläkin ongelmitta. Enimmäkseen juoksin lumisilla ulkoiluteillä, laduilla sekä poluilla.

Toukokuussa juoksin ensimmäisen puolimaratonini aikaan 2.01.54. Tätä ennen pisin juoksulenkkini oli ollut 15km ja useimmiten juoksin alle kympin lenkkejä 1-3krt viikossa. Kesäkuussa maastossa tuli paineltua SnowFlakes seikkailutiimin nimissä mm. Jukolan Venlojen Viestissä. Maastojuoksu on mielestäni jotenkin paljon mielekkäämpää kuin kaduilla juokseminen. Metsässä on oma fiiliksensä. Eikä ole sattumaa, että asustan 100 metrin päässä isosta metsästä. Ja minun maalaisjärjelläni ajateltuna vaihtelevalla ja pehmeämmällä pohjalla juokseminen on terveellisempää nivelille ja se kehittää koordinaatiota sekä tasapainoa.

Treeniä ja korkeanpaikanleiriä

Elokuussa tein päätöksen osallistua Vaarojen Maratonille. Minua varoiteltiin, että kyseessä Suomen ehkä rankin juoksutapahtuma ja minun pohjalla se tulee olemaan todella haastava. Aluksi mietin vain, että haluan vaan päästä maaliin. Noin kuukausi ennen tapahtumaa päätin käydä katsastamassa Kolin maastot ja tutustumassa reittiin. Juoksin reitistä noin 25km sen kummemmin valmistautumatta noin kolmeen ja puoleen tuntiin. Tämä pikku treeni toi uskoa, että ehkä se 43km ei ole ihan mahdoton! Asetin tavoitteekseni päästä maaliin seitsemässä tunnissa. Seuraavana päivänä kävin vielä rentouttavalla lännenratsastuksella Nurmeksen kangasmetsissä.

Lännen ratsastustusta Kolin lähellä

Kolme viikkoa ennen maratonia päätin hieman yllättäen lähteä pariksi päiväksi Ranskan Alpeille Chamonixiin. Huhtikuussa olin tutustunut paikalliseen vuorioppaaseen ja hän lupasi viedä minut kiipeilemään päiväksi. Maratoni mielessä päätin käydä myös juoksemassa vuorilla kun siihen oli mahdollisuus. Seuraavan päivän pitkää kiipeilypäivää varten halusin säästellä hieman voimiani ja otin hissin noin 2300 metriin. Sieltä sitten jatkoin juosten noin 400 vertikaalia metriä alas ja sitten takaisin ylös. Tämän jälkeen vielä kävellen 600 metriä vertikaalia alaspäin ja näistä tuli noin kolmen tunnin treeni.

Maisemat oli ihan mielettömät kuten alla olevasta kuvasta näkee! Harvemmin sitä lenkillä ihailee Mont Blancin huippua. Erityisen mahtavaa oli liikkua vuorella ensimmäistä kertaa yksin. Tunsin jonkinlaisen erityisen vastuun jokaisesta askeleestani. Merkatuilla reiteillä oli jonkun verran ulkoilijoita mutta ei se siltikään olisi kovin hyvä juttu taittaa nilkkaansa kivikkoisessa maastossa, josta pelastus onnistuisi vaan helikopterilla.

Mont Blancin huippu lenkkeilymaisemana, toimii!

Suunnitelmat uusiksi

Reissun ja muutaman lenkin jälkeen tunsin pientä kipuilua vasemman jalan jänteessä lähellä akillesta. Kaksi viikkoa ennen maratonia minun olisi pitänyt juosta Kalevan Kierrokseen kuuluva 12 kilometrin suunnistuskisa ja seuraavana päivänä Espoon Rantamaratonin puolikas. Nämä olisivat olleet kyllä vähän liikaa muutenkin sillä en olisi ehtinyt palautua kunnolla. Ennen kaikkea jalan kipuilun takia päätin jättää molemmat väliin. Tällöin olin vielä kovin optimistinen siitä, että pääsen maratonille. Viikko ennen maratonia lähdin Nuuksioon maastoon juoksemaan ja noin kahdeksan kilsan kohdalla jänne kipeytyi ihan kunnolla. Nilkutin takaisin autolle. Tiesin, että se oli sitten siinä - maratonille ei olisi mitään asiaa.

Olimme varanneet porukalla Kolilta mökin ja ajattelin lähteä kuitenkin mukaan reissuun nauttimaan syysluonnosta. 43 juoksukilometrin sijasta kävin kävelemässä noin kuusi kilometriä. Tähän asti tekemistäni "vuorten" huiputuksista tämä Ukko-Kolin huiputus oli henkisesti rankin. Olin samalla onnellinen ystävieni puolesta, jotka poluilla juoksivat samaan aikaan ja samalla kuitenkin hieman mustasukkainen ja pettynyt. Mutta päätin, että en valita ja nautin siitä mitä minulla on. Ensi vuonna sitten toivottavasti. 

Ukko-Kolin huipulla mietteliäänä

Järvi-Suomen kauneutta Ukko-Kolin huipulta

Elättelin toivoa, että jalka parantuisi seuraavaksi viikonlopuksi, jotta pääsisin osallistumaan Vigun järjestämään No Return seikkailutapahtumaan. Tietoa tapahtumasta ei saanut muuta kuin että se kestäisi 36 tuntia, paikkana Nuuksion metsä ja varustelista oli aika jännittävä eikä ruokaakaan saisi ottaa mukaan. Mutta päätin jättää tämänkin sitten väliin jotta jalka saisi parantua rauhassa.

Viikon mittaan jalka tuntui paremmalta ja aloitin taas työmatkapyöräilyn. Keskiviikkona kävin melomassa peilityynessä kelissä kuun loistaessa pimeällä taivaalla. Torstaina kävin kiipeilemässä ja sitten lauantaiksi sovin pidemmän pyöräilytreenin muiden seikkailu-urheilijoiden kanssa. Oli mahtava fiilis päästä taas kunnolla liikkeelle. Lähdimme polkemaan ihan reipasta vauhtia poikien kanssa. Kauniaisten metsikössä polut olivat mutaisia ja pyörä sai heti alkukäsittelyssä hyvän kuorrutuksen. Kundit kokeneempina maastopyöräilijöinä olivat vauhdikkaampia mutta yritin pysyä perässä parhaani mukaan. Yhdessä kohdassa tuli hieman enemmän juurakkoa ja keskittymiseni herpaantui. Minulla oli liikaa vauhtia omiin taitoihin sekä maastoon nähden - ja sitten lensin.

Aluksi luulin, että ei käynyt mitenkään pahasti koska en tuntenut kipua. Maasto oli pehmeä mutta vasen jalkani jäi juuren ja pyörän väliin. Noustuani seisomaan yritin laittaa painoa jalalle niin tunsin, että jokin sääressä muljui kummasti. Nyt kirjoittelen tätä tekstiä kotisohvalla. Jalka on kipsattu haaroista varpaisiin ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni yöpynyt sairaalassa.

15 minuuttia kaatumisen jälkeen, autuaan tietämättömänä miten pahasti kävi.

Nyt meni siis talven suunnitelmat aika tavalla uusiksi. Tai oikeastaan suunnitelmia ei enää ole. Seuraavissa kirjoituksissani minun oli tarkoitus ylläpitää pientä treenipäiväkirjaa mutta nyt se taisi vaihtua kuntoutuspäiväkirjaksi. Nyt on tilaisuus käydä läpi menneitä seikkailujani sekä muita tulevaisuuden suunnitelmiani reissujen ja ulkoilutouhujen osalta. Olen päättänyt olla reipas, saada kintun takaisin kuntoon ja olla hangilla vielä ennen kevättä!

 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=37781.0
Käyttäjän AnneD kuva

AnneD