Juosten 55 kilometriä polkuja Karhunkierroksella

Lokakuussa 2015 selailin kotona Facebookia ja sieltä kävi tuttujen postauksista ilmi, että muutamien minuuttien päästä avautuisi ilmoittautuminen toukokuun lopun Nuts Karhunkierros -polkujuoksukilpailuun. Nopea keskustelu puolisoni kanssa ja sitten naputtelimmekin ilmoittautumiset sisään samantien. Tapahtuma myytiinkin sitten loppuun tunnissa pidempien matkojen osalta. Näin suurella harkinnalla olin ilmoittaunut elämäni ensimmäiseen 53 kilometrin polkujuoksuun.
 
Kun kisa toukokuussa läheni, mietin, että miksi ei ikinä tunnu siltä, että valmistautuminen johonkin kisaan olisi optimaalia. Ehkä se johtuu siitä, että kun ei ole ammattilaisurheilija vaan tälläinen tavis, joka on keskivertoa lajissa kuin lajissa, ja on ihan mahdotonta panostaa johonkin 100%. Pitkään pähkäilin, että vaihtaisinko matkan lyhyempään, eli 31 kilometriin. Muutama viikko ennen kisaa minulle myös selvisi, että 53km matka olikin itse asiassa 55km. Kisa läheni ja paikkoja lyhyemmälle matkalle avautui mutta en näihin tilaisuuksiin kuitenkaan tarttunut.  Minua kiinnosti tietää, onko minusta pääsemään maaliin noin pitkällä matkalla. 
 
Aikaisemmin olen juossut (tai lähinnä hölkännyt ja kävellyt) useampia polkumaratoneja, yhteensä muistaakseni viisi kertaa. Karhunkierroksella matkaa tulisi 13 kilometria enemmän ja tämä tarkoittaa helposti yli kahta tuntia ajallisesti teknisillä tunturipoluilla, joissa on paljon korkeuseroa.
 
Rukatunturilla kisaa edeltävänä aamuna, intoa täynnä!
 
 
Kisapäivä koittaa
 
Vuosi aikaisemmin kisaajat pääsivät nauttimaan melko viileästä kelistä mutta tällä kertaa tarjolla oli todellinen helle. Juoksureppuni oli pakattuna melkoisen painava. Ensimmäiseen huoltoon oli matkaa 31 kilometriä niin juomista oli otettava mukaan riittävästi etenkin helteen takia. En ollut varma purojen veden laadusta niin otin melkein 3 litraa juomista. Tämän lisäksi minulla oli 8 isoa geeliä, banaani, energiapatukka, useampi suklaapatukka, karkkia, suolaa ja vähän salamia.
 
Startti oli Oulangan luontokeskuksessa ja minua jännitti aika tavalla. Alku oli nopeaa ja helppoa polkua ja vaikka miten olin päättänyt, että lähden tosi rauhallista vauhtia niin silti kilometrille vauhti näytti noin 7 minuuttia ja allekin. Kävelin kuitenkin kaikki ylämäet. Matka eteni melko jouhevasti mutta jossain 22 kilometrin kohdilla tuli jonkinlainen uupumus ja epäusko siihen, että tulisin pääsemään maaliin asti. Oli todella kuuma. Juokseminen hidastui ja luovuttaminenkin kävi mielessä, mutta onneksi kuitenkin jatkoin.
 
Yritin pitää koko aika huolta, että söisin riittävästi eväitä ja joisin tarpeeksi, vaikka mieli ei tekisi. Pari kertaa etusääret yrittivät kramppaa ja sitten "nautinkin" suolarakeita suoraan suuhun ja vettä päälle. Ei ollut herkkua.
 
Oulankajoki, noin 5 kilometria startista.
 
Kitkajoki, noin 25km startista.
 
Hitaasti kohti maalia
 
42 kilometrin kohdalla otin pienen videon todetakseni, että maraton saavutettu ja matka jatkuu. Niin kiire minulla ei tosiaan ollut, etten olisi ehtinyt napata muutamia valokuvia upealta reitiltä. Ensimmäistä kertaa noissa maisemissa kesäaikaan niin olihan niistä maisemistakin nautittava.
 
Juoksin suurimman osan matkasta yksin mutta yhtä kahden hengen mimmiporukkaa ohitin useamman kerran ja samoin he ohittivat minut. Viimeisellä huoltopisteellä noin kahdeksan kilsaa ennen maalia lyöttäydyimme yhteen polkujuoksuseuramme Samba Trail Running Clubin "poikien" kanssa ja päätimme mennä loppumatkan yhdessä. Sain tästä paljon puhtia viimeisiin suurimpiin nousuihin. Veikkaan, että olisin pysähdellyt yksin paljon useammin.
 
Valtavaara, noin 5km ennen maalia.
 
Jalat toimi ihmeen hyvin vaikka väsyneet olivatkin. Onnistuin pitää krampit loitolla ja olin erityisen tyytyväinen kun viime aikoina hieman vaivannut alaselkäni ei myöskään ollut kipeytynyt. Juoksu oli kyllä aikamoista köpöttelyä mutta polku oli useaan otteeseen niin jyrkkä ja tekninen, että kävellä piti muutenkin.
 
Geelit eivät enää uponneet ja kaivoin repustani karkit, jotka piristivät mukavasti.
 
Viimeinen nousu Rukatunturille oli pitkä ja rankka - mutta sen jaksoi kuitenkin kun maali vihdoin häämötti. Juoksimme käsi kädessä maaliin. Fiilis oli aika mahtava - tein sen, JES!
 
Loppuaikani oli noin 9 tuntia ja 17 minuuttia eli vauhti oli vajaa kuusi kilometriä tunnissa. Nousua kertyi noin 1600 metriä. Tavoitteeni oli tosiaan päästä määräajassa (eli kymmenessä tunnissa) ehjänä maaliin ja tämän saavutin, eli olin varsin tyytyväinen. Maisemat oli ihan mielettömät matkan varrella ja jälkeen päin olen kyllä tyytyväinen, että otin osaa! Reitti oli teknisempi kuin odotin ja olisin ehkä harkinnut matkavalintaani vielä enemmän jos sen olisin tiennyt. Ensi vuonna uudestaan? En tiedä vielä - mutta se on ainakin varmaa, että tuo 55 kilometriä on minulle ihan maksimimatka!
 
Kiitos kisajärjestäjille, Samban jengille sekä kaikille muille tutuille ja kanssakisaajille!
 
Pian maalissa! Kuva: Asta Heikkala
 
Palautuminen Coloradon vuorilla
 
Vain neljä päivää juoksun jälkeen lähdimme lomamatkalle Coloradoon, joka ei siis myöskään ollut mikään fyysinen lepoloma. Kävin hierojalla hierotuttamassa jalkani ennen lähtöä ja hän ihan ihmetteli miten hyvältä jalkani lihakset jo tuntui. Veikkaan, että rauhallinen vauhti kisassa ja tottumiseni pitkiin treeneihin vaikuttivat positiivisesti.
 
Coloradossa ulkoilimme joka päivä jotain 13 päivää putkeen yli 2400 metrissä - sillä se lähtee millä on tullutkin? Siitä reissusta pian lisää!
 
 
Tässä alla vielä kisan virallinen video järjestäjiltä!

 

 
Käyttäjän AnneD kuva

AnneD