Ice ice baby Norjassa!

Tervehdys kaikille Relaalaisille pitkästä aikaa! Talvi on aika pitkälti mennyttä, kiipeilyjäät sulaneet ja lenkkipolutkin alkaa olla juostavissa. Minun piti kirjoittaa tämä teksti jo aikaa sitten mutta taas on riittänyt puuhaa sen verran, että ei ole malttanut naputella koneen ääressä töiden lisäksi. Isompi tekosyy on kuitenkin ehkä suuri kynnys alkaa editoimaan videota kun tietää, että siinä ei ole mikään mestari. Nyt sain tosiaan pienet pätkät koostettua yhdeksi helmikuiselta jääkiipeilyreissulta Norjaan. 

Olimme bookanneet kaveriporukalla Norwegianin lennot jo syksyllä kun niitä vielä sai erittäin edullisesti. Viikkotyöläisinä päätimme, että tehdään sellainen kolmen päivän tehoisku Rjukanin huimille jääputouksille. Suomalaisia Rjukanissa oli samaan aikaan hieman yli kymmenen jääkiipeilijää ja tämä ei ollut ihan sattumaa. Helsingistä lento lähti aamuseitsemältä Osloon. Sieltä ajelimme noin neljä tuntia vuokra-autolla Rjukaniin - ja suoraan jääputoukselle. Tämä putous oli melkoisen helppo, greidiltään WI3 (tämä tulee sanoista Water Ice ja numero määräytyy sen mukaan miten pysty/vaikea jääputous on). Eli tämä putous ei ollut mitään kovin pystyä vaan aika letkeää kiivettävää mutta kuitenkin sellaista, että varmistuksia saa kuitenkin laittaa suhteellisen tiuhaan.

Fabriksfossen.

Minä ja Heidi ei oltu koskaan liidattu jäätä aikaisemmin. Multipitch-kiipeily oli kuitenkin tuttua eli köysitekniikat oli hallussa. Ruuvien ruuvailuakin ja kakkosena kiipeämistä oli harjoiteltu sen verran, että uskalsimme nyt liidata. Joskus se pitää tehdä ensimmäisen kerran jos meinaa aloittaa. Köysipareina meillä oli meidän kokeneemmat kaverit Tuomas ja Henkka joten vinkkiä saatiin kun sitä tarvittiin. Ja hyvinhän homma lähti luistamaan! Oltiin aika myöhässä liikkeellä niin ei päästy ihan koko putousta loppuun ja jouduimme laskeutumaan lumisessa jyrkässä pusikossa miltei pilkkopimeässä. Alla oleva videon heti alussa hieman kuvaa tästä.

Iltanäkymät Rjukanin kylään. Kuva: Henkka.

Nälkä, väsyttää ja kylmäkin on mutta silti hymyilyttää. Kuva: Henkka.

Olimme erittäin tyytyväisiä päätökseemme bookata täyshoito paikallisesta kiipeilymajasta Climb Inn Rjukanista. Ei haitannut ollenkaan istahtaa valmiiseen pöytään merinokerrastoissa nauttimaan kolmen ruokalajin illallisesta. Ja sitä ruokaa oli paljon...

Seuraavana päivänä pojat halusivat lähteä kaksisteen könyämään erityisen pitkää reittiä nimeltä Gaustamaraton. Tuolla reitillä pitää olla erittäin ripeä jos sen meinaa ehtiä kiivetä loppuun ennen pimeää. Yhdessä pähkäiltiin mulle ja Heidille sopiva treenireitti nimeltä Kvitåa. Se oli greidiltään myöskin WI3 ja koostui seitsämästä köydenpituudesta. Sieltä pystyisi pakittamaan pois läheisiä puita pitkin jos aika ei meinasi riittää. Ja halusimmekin tosiaan kiivetä rauhallista vauhtia. Reitin alussa oli helppo osuus minkä meninmme simulina köydessä ilman varmistuksia. Kun pääsimme jäälle, teimme ständin ja minä lähdin liidaamaan. Päätimme pysyä reitin oikeassa laidassa jotta olisimme lähempänä pakitusreittiä. Tämä osoittautui myöhemmin vähän haasteelliseksi nimittäin se oikea laita ei ollut kuitenkaan se helpoin jäälinja.

Minun liidausosuudelle osui pari todella pystyä ja minulle erittäin jännittävää kohtaa hieman kyseenalaisesta reitinvalinnasta johtuen. Alhaalta kauempaa kun katseli linjaa niin en osannut vielä omalla kokemuksellani arvioida miten pystyjä ja pitkiä jotkut kohdat sitten olivat. Sitten kun pääsi viereen niin tajusi, että kohta olikin astetta jännempi. Jää oli suhteellisen kovaa, siinä ei ollut mitään valmiita paikkoja mihin raudat tai hakut voisi asetella vaan niitä sai oikeasti iskeä siihen tasaiseen jäähän. Mutta kyllä se hakku vaan kummasti sinne upposi kun oli ihan pakko. Näin jälkeenpäin mietin, että olisi kyllä voinut pysyä siellä helpommalla linjalla vaikka noi menivätkin ihan hyvin. Ehkä kuitenkin hivenen liian jännää ja riskialtista omalle kokemustasolleni. Noh saimme ainakin kullanarvoista oppia reitinlukemisesta.

Kvitåa. Heidin kanssa lähdössä liikkeelle. Kuva: Marko.

Kvitåalla. Kuva: Matti.

Kvitåa ylhäältäpäin ensimmäisen pitchin jälkeen. Kuva: Heidi.

Ehdimme kiipeämään noin kaksi kolmasosaa reitistä kun päätimme, että pitänee alkaa pakittamaan, ettei pimeä yllätä. Laskeutuminenkin oli suhteellisen jännittävää kun yhdessä kohdassa en ollut varma riittääkö 60m köydet maahan asti lähtiessäni ensimmäisenä laskeutumaan. Olin varautunut siihen että joudun rakentamaan vielä ankkurin joihinkin pieniin näreisiin. Mutta onneksi sitten köydet riittivät juuri ja juuri että sai maata jalkojen alle. Ruokapöydän ääreen päästyämme oli kyllä tyytyväinen fiilis, vaikka kropassa oli sellainen olo, että jokaikinen lihas oli rasituksesta kipeä. Portaita sai kävellä alas kaiteista pidellen. Takana kaksi noin seitsämän tunnin sessiota ilman taukoja niin ihmekös tuo, että vähän paikkoja kolotti.

Krokanissa yläköysittelmässä. Kuva: Henkka.

Viimeisenä päivänä me mentiin hankkiutumaan eroon viimeisistäkin voimista Krokanin alueelle. Minun osalta liidaukset olivat tehty ja nyt riitti kun pääsi ähistelemään hieman pystympiä putouksia yläköydessä. Kiipeilyjen jälkeen suihkuun ja takaisin kohti lentokenttää. Arvatkaa vaan miten pirteänä sitä oli töissä sitten seuraavana aamuna. Mutta ihmeesti sitä jaksaa kun oli saanut ison annoksen jääkiipeilyn tuomaa mielihyvää.

Rjukanista löytyy siis kiivettävää kaikentasoisille jääkiipeilijöille. Kyliltä löytyy myös laskettelukeskus jos on aikaa ja intoa puuhata muutakin kuin jääkiipeilyä. Ja ne jotka eivät vielä ole testanneet jääkiipeilyä niin ensi vuonna rohkeasti kokeilemaan!

 

Ice climbing in Rjukan 1.-3.2.2013 from aadee on Vimeo. Kuvamateriaali Anne & Henkka.

Käyttäjän AnneD kuva

AnneD