Canyoning - Luonnon omassa vesipuistossa!

Terveiset Ranskan Alpeilta Chamonixista! Viime kesänä ihastuin tähän paikkaan niin, että olihan se pakko päästä taas takaisin. Viime vuoteen verrattuna kelit ovat olleet kovin erilaiset. Vuosi sitten hikoiltiin helteisen auringon alla miltei joka päivä ja nyt taas saa kiskoa kuorivaatetta niskaan vähän liian usein. Olemme kuitenkin ottaneet päivistä kaiken irti - esimerkiksi haikkaillessa ei paljoa pikku vesisateet haittaa.

Muutaman kerran olen miettinyt, että canyoningia olisi hauska testata. Nyt päätin toteuttaa tämän ja pakko sanoa, että oli niin pirun hauskaa puuhaa! Canyoningilla tuskin on suomalaista käännöstä vielä mutta käytännössä se meinaa, että liikutaan kanjonia pitkin, jossa virtaa vesi. Kanjoneissa riittää vesiputouksia, kapeita uomia ja isoja kiviä joita pitkin sitten liikutaan yrittäen olematta kolhimatta itseään. Me bookkasimme suosiolla paikallisen oppaan meidän mukaan niin paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä kyseisestä puuhasta. Opas oli selvästi ammattitaitoinen mutta kovin hiljainen jopa meihin suomalaisiin verrattuna.

Opas järjesti meille kyydin kanjonille sekä kaikki olennaiset varusteet: paksun märkäpuvun, canyoning-valjaat, neopreenisukat, kypärän sekä köyden. Omat lenkkarit pidimme jalassa. Suuntasimme Ranskan ja Sveitsin rajalla olevalle Barberine-kanjonille. Korkeuseroa koko kanjonilla on noin 500 metriä ja pituutta 1360 metriä. Me teimme tästä vaan osan kun olimme bookanneet opastuksen puoleksi päiväksi. Etukäteen minua jännitti eniten mahdollisten mustelmien määrä mitä hommasta aiheutuu. Minulla on nimittäin edessä Mont Blanc Maratonin 23km polkujuoksukisa ja kipeillä mustelmilla juokseminen ei ole kovin hauskaa!

Valmiina kanjoniin!

Ensiksi teimme pienen haikin ylävirtaan polkua pitkin - märkkärit päällä hikoillen toki. Sopivan alkulämmön jälkeen pääsimme kastautumaan kanjonin veteen - huh huh, että oli kylmää! Märkäpuku oli onneksi tosi paksu mutta kädet kyllä palelivat. Alpeilla on ollut tänä kesänä poikkeuksellisen paljon lunta ja se toki vaikuttaa myös kanjonin vesimäärään. Ei kyllä haitannut ollenkaan, että vettä oli paljon kun se varmasti pehmensi muutamia laskuja.

Meidän reitin varrella oli muutama hieman jännempi kohta - muuten reitti oli suhteellisen helppo ja ei mitenkään hurja. Ensimmäisen minulle hieman pelottava tilanne oli kun piti hypätä kalliolta viitisen metriä alas veteen. En hypännyt vielä ensimmäisellä kolmosella mitä opas laski... Ja on se kumma kun en osaa pitää suuta kiinni veteen joutuessani eli joka kerta sain pärskiä vettä pois nielusta. Se oli ehkä vähiten mukavaa koko touhussa.

Ensimmäinen liukumäki.

Tässä takamus sai pientä osumaa.

Toinen todella kuumottava kohta oli edessä alapuolella oleva aikamoinen vesiputous, varmaan noin parikymmentä metriä korkea. Opas laski meidät yksi kerrallaan köyden kanssa vesiputouksen läpi. En ole ennen vesiputouksessa ollut mutta se näytti etukäteen siltä, että aika kauan siinä saisi olla hengittämättä. Mutta sitten kun siellä vesiputouksen keskellä oli köyden jatkona niin kyllä siellä ilmaa oli sen verran välissä että pystyi joten kuten hengittää. Hurjaa oli se veden uskomaton paino mikä tuli voimalla päälle. Alhaalla olevassa altaassa ei onneksi montaa uintivetoa tarvinnut ottaa kunnes jalat ylsivät pohjaan.

Vesiputous ylhäältä.

Ylhäällä oppaan kanssa.

Minä putouksen keskellä.

Nenästä kiinni ennen altaaseen menoa...

Muuten reitti oli aika leppoisaa etenemistä, välillä aika hauskoja suhteellisen pitkiäkin laskuja. Kyllä hommassa saa pikkuisen rohkeutta olla, että pystyy hyppäämään suhteellisen korkealta ja olemaan välillä veden alla. Uimaan joutui vaan ihan muutamia vetoja ja paksu märkkäri kyllä kelluttaa hyvin. Tarkkana sai kyllä olla että virta ei vienyt väärältä puolelta jotain kiveä tai ettei kaatanut kun astui jollekin liukkaalle kivelle. Ihme kyllä selvisin ilman mustelmia ja vilustumista! Oli kyllä todella hauska parituntinen pikku seikkailu - suosittelen kokeilemaan!

Lisää liukumäkeä.

Melkein perillä ja elossa!

Käyttäjän AnneD kuva

AnneD