1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Anonyymi
Jäärautojen kiinnitys

Olen lähdössä kesällä ensimmäistä kertaa reissulle johon sisältyy myös jäätikkövaellusta. Omistan Salomonin stf 6 gtx (?) kengät, en muista oliko malli nyt ihan oikein mutta lähelle sinnepäin. Jäärautoja en ole aiemmin kuin kaupan hyllyllä joskus nähnyt.



Eli kysymys kuuluu: Saako em. kenkiin vaelluksella tarvittavat jääraudat kiinni vai täytyykö hankkia jämerämmät kenkät ennen reissua?



Ja jatkokysymys kuuluu että mikäli uusiin kenkiin on tarvetta niin olisiko ideoita mitkä kengät voisi tulla kysymykseen? Ei välttämättä mitkään muoviset "ylävuoristokengät", mutta riittävät kuitenkin jäätiköllä kuljeskelemiseen useamman päivän ajan. ( + tietysti vaellukseen vuorilla yleensä)

Anonyymi

Nykyiset kengät kelpaavat hyvin: remmikiinnitteiset raudat ostoslistalle.

Anonyymi

Varaa lähestymiseen kevyet, hiertämättömät kengät, koska jos nyt satut ostamaan uudet, nahkaiset, kovapohjaiset pikakiinnitteisiin jäärautoihin sopivat kiipeilykengät, niin ne eivät välttämättä sovellu sulanmaan kävelyyn kovinkaan hyvin (lue: hiertämättä), koska kengän kova pohja ohjaa jalan liikettä vastoin kävelyn luonnollista mekaniikkaa, aiheuttaen kitkaa kantapään seudulle.



(Mikäli LJK:n Kebnen kurssi, niin silloinhan se on luultavimmin HEKO-kyyti perille, jalan takaisin. Varaa kevyet kengät!!!)

Anonyymi

Joo, sellaiset jäykät nahkaiset tai muoviset kengät joihin saa pikakiinnitteiset jäykät raudat kiinni, eivät sovellu kovin hyvin muunlaisen kävelyyn. Eli kannattaa ostaa siinä vaiheessa elämää, kun niille on käyttöä, ei varmaankaan ensimmäistä jäätikkövisiittiä varten (ellet ole varma että alat jäätiköillä vast'edes ahkerasti liikkumaan).



Tosin, jos ehkä harkitset tuollaisten popojen ostamista mahdollisesti tämän kesäkeikan jälkeen, niin siinä tapauksessa ei kannata nyt ostaa remmireutoja. Koita vuokrata raudat ja mennä niillä tämä eka keikka ja jos innostuit niin osta sitten kunnon kengät ja pikakiinnitteiset raudat.

Anonyymi

No tuommoiset kengät sopivat aivan hyvin jäätikköpatikointiin, osta ns. pehmeät raudat joissa remmikiinnitys (pehmeissä ei muuta voi ollakaan). Pehmeys tarkoittaa sitä, että rauta on nivelöity pohjasta ja pystyy taipumaan kengän mukana. Yhdistelmä jäykkä rauta, vaikka olisi remmikiinniteinen, ja pehmeä kenkä murtaa vähitellen jääraudat jotka eivät kestä pehmeissä kengissä niihin kohdistuvaa vääntöä.



Jos joskus ostaa jäykemmät kengät, voi näillä "pehmeillä raudoilla" aivan hyvin aloittaa vaikka jääkiipeilyn, ei kaikkien vehkeitten heti tarvitse olla aivan vimpan päälle. Jäätä voi auttavasti kiivetä jopa pehmeillä kengillä ja raudoilla noin alkumaistiksi (lyhyitä reittejä).

Anonyymi

Remmiraudat ja normaalit tanakat vaelluskengät on niin paljon mukavammat, että en ostaisi pikakiinnitteisiä ellei ole varsinaista syytä ostaa kovat kengät ja pikakiinnitteiset.

LoRu

Kun sovitat niitä remmirautoja (ja siis säädät ne kenkiisi sopiviksi ennen varsinaista käyttöä) ole tarkkana kuin porkkana. Itelle kävi meinaan niin, että olin vähäsen huolimaton, toinen rauta ei ollukaan ihan sopiva (vaan säädin sen vähän liian pieneks kenkään, älkää kysykö miten se on mahdollista) joten sehän ei sitten pysyny kiinni vaan irtoili vähän väliä. Eikä tietenkään ollut mukana ruuvimeisseliä (eikä haluakaan pakkasessa ja lumessa ruveta ruuvailemaan). Loppujen lopuksi ohjaajamme köytti raudan semmosilla solmuilla jalan ympärille, että pysy kyllä (ja oli vähän vaikeuksia saada hihnat auki). :oops:

Tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen. ;)

Anonyymi

Kannattaa mielessään kertaalleen kuvitella mitä tapahtuu jos rauta irtoaa jalasta väärään aikaan.



Eli kannattaa opetella kiinnittämään ne raudat kunnolla ja silti seurata että ne varmaan pysyvät.