1 viesti / 0 new
ecky
Käyttäjän ecky kuva
Laskulasit omilla vahvuuksilla?

Kun en osannut etsiä alueen keskusteluista ja googlekaan ei palauttanu mitään järkevää, niin ajattelin pulauttaa uuden langan.

Eli kun näitä Oakleyn ja Salomonin laseja mainostaa muutamakin optikkoliike löytyvän omilla vahvuuksilla, niin alkoi kiinnostus herätä. Kyseessä on siis joku viritys, jossa "normaalit" lasit, jotka asettuvat sitten saman valmistajan laskulasien sisäpuolelle. Linssejä noihin silmälaseihin saa tarvittaessa vaihdettua kuin normaaleihinkin rilleihin.

Itselläni on laseissa vahvuutta sen verran että ilman laseja ei selviä. Leikkaukset maksavat liikaa. Joskus yritin piilareiden kanssa värkätä, mutta en oppinut tökkimään itseäni silmään, joten luovutin homman hankaluuden ja kalleuden vuoksi. Nyt joudun aina vaihtamaan jotkut muinaisuudesta jääneet miltei sopivilla vahvuuksilla olevat "laskurillit" päähän, kun normaali glasögoneissa on lasilinssit, joiden pirstaloituminen silmiin ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta.

Tuollaiset OTG tyyppiset laskulasitkin tuppaavat vetämään alla olevat rillit huuruun, joskin yleensä jossain kohtaa tuuletus alkaa taas pelata. Siihen mennessä yleensä ehtii nostaa jo laskulasit otsalle, mikä taas pahentaa tilannetta hetken kuluttua.

Eli tuollainen noin 200-300 euron sijoitus omilla vahvuuksilla oleviin laskulaseihin ei kuulosta niin pahalta. mutta jos se ei poista ongelmaa tai esittelee tukun uusia, niin en ehkä jaksa vaivautua.

Nyt kun jauhoin asiasta enemmän kuin oli tarpeen, niin voinkin kysyä, että onko jollain muulla puolisokealla jotain kokemusta tällaisten käyttämisestä, ja onko käytännössä mitään eroa siihen, että on tavalliset näköapuvälineet OTG laskulasien kanssa käytössä.