Kapuan matkassa metsäpoluille

Jo blogin nimenkin mukaisesti Kapuan kanssa pääsee matkalle, monellakin tapaa. Jo nyt – puolessa välissä vuotta – on selvää, että vuoden kapuaminen on myös huikea päänsisäinen matka, jolta ei kaiketi voi välttyä. Se ihan konkreettinen matka meitä odottaa marraskuussa: patikka Everestin perusleiriin.

Everest-patikassa pärjää hyvällä peruskunnolla, mutta ainakin itse olen Kapua-vuoden varjolla halunnut myös haastaa itseni kuntoilemaan hiukan enemmän. Tavoitteena on ollut parantaa etenkin ohuessa vuoristoilmassa tarvittavaa hapenottokykyä – ja lenkkeilemällähän se hoituu hienosti! Harmi vaan, että minä en ole mikään lenkkeilijä... Minulle juoksu on aina ollut vähän vastenmielistä ja tylsää, jollei siihen liity mitä tahansa palloa tai jotain temppurataa. (Tiedän, moni intomielinen juoksija tuhahtelee juuri nyt. He osaisivat varmasti perustella mut suohon juoksun ihanuudesta, meditatiivisesta voimasta ja ties mistä.)

Mutta yllättäen: polkuja pitkin juokseminen on alkanut viime aikoina kiinnostaa kovasti. Juoksun lisäksi ajatuksessa minut yllättää myös umpimetsä, polut ja viitoituksen puute – minä kun en tunne ketään toista näin pahasti suuntavaistotonta ihmistä. Yksin liikkuessani eksyn kotinurkilla, patikkapoluilla, tutuissa ja vieraissa kaupungeissa, just name it… Eli minua kiinnostaa laji, josta periaatteessa en yhtään pidä ja johon en yhtään sovellu. Siinäpä vasta haaste!

Haasteethan tulevat sitkeästi eteen juuri niin kauan, kunnes ne ratkaistaan. Ratkaisu avautui, kun bongasin Facebookista avoimen polkujuoksuryhmän, jossa infotaan Helsingin Ladun yhteislenkeistä. Riittäisköhän mun juoksukunto? Näinköhän pysyisin ryhmän mukana?

Epäröivänä, mutta intona päätin lähteä mukaan kokeilemaan -- ja ihastuin kertalaakista! Polku tarjoaa juuri sen temppuradan, jota minä tarvitsen, jotta voin nauttia juoksemisesta. Suomalaisen metsän värit ja tuoksu, juurakot, pikkukalliot, kaatuneet puut. Polkulenkin jälkeen vannoin tulevani uudestaan. Intoa täynnä alkoi syntyä myös uusia Kapua-varainkeruuideoita.

Kun vauhtiin pääsee, ei kannata jarrutella 

Seuraavalle päivälle löysin Ladun yhteisen maastopyörälenkin samoissa Keskuspuiston metsissä. Vielä parempaa! Lainapyörän virittelyn ja tekniikkaharjoittelun jälkeen painuttiin Paloheinän hiihtomajan nurkalta metsään. Oksat käsivarsia viistäen paineltiin polkuja ja pitkospuita, välillä nosteltiin pyöriä isojen puunrunkojen yli. “Perä jää”-huudon kuuluessa himmailtiin jonon pää näkyviin. Yhteislenkillä mentiin juuri sopivasti aloittelijan ylärajoilla: alarinteessä ei vielä uskalla laskea täysillä ja jyrkässä nousussa loppuu taito ja puhti jaloista. Vajaan tunnin lenkki meni ihan siivillä ja takaisin tultaessa ryhmämme lähes aneli uusintakierrosta jo samantien. Tää on niin kivaa, lisää tätä!

Suomen Latu tekee hyvää työtä ihmisten liikuttamisessa ja viemisessä ulos luontoon, kiitos näistä innostumisen mahdollisuuksista! Ja yksi Helsingin helmistä, Keskuspuisto, tarjoaa meille semmoisen temppuradan, puuhamaan ja huvipuiston, ettei paremmasta väliä – aivan kaupungissa ja aivan ilmaiseksi.

Kapuan matka vie monenlaisille uusille poluille ja monenlaiseen uuteen. En malta odottaa, mihin kaikkialle tämän vuoden aikana vielä pääsenkään. Täysillä mennään!

Polkuterveisin, Tiina

Ps. Kapuan matkassa pääsee muuten jo tänään 16.6. maastopyöräilemaan hyväntekeväisyysmielessä. Kapuajakaverini-Riikka järjestää Orimattilassa leikkimielisen MTB-ylämäkikisan. Kaikki sinne pitämään hauskaa! Lisätietoja Facebookissa: https://www.facebook.com/events/467846380075270/

__

Kirjoittaja on yksi Kapua-hyväntekeväisyyshankkeen tämän vuoden osallistujista.

Tiinan omaan Kapua-vuoden Hyvää happea -blogiin voit tutustua osoitteessa: https://hyvaahappea.wordpress.com sekä Facebookissa: https://www.facebook.com/hyvaahappea/

 

 

Tiina Koutajoki