Testissä: Sähköläski

Tähän aikaan vuodesta maailmalla pidetään suuria pyöräalan messuja ja esitellään kilvan tulevan vuoden uutuuksia. Havaittavissa on, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on tulossa selkeästi spesifisempää kalustoa. Erilaiset rengaskoot, runkogeometriat ja joustomatkat ovat vallanneet pyörävalmistajien valikoimat ja sähköä on alkanut esiintymään niin vaihteissa, kuin poljinmoottorissakin. Myös Hikiset Siivut on ajan hermolla ja tutustuu parhaansa mukaan tuleviin uutuuksiin talven aikana.

Siinä, missä ennen läskipyörät olivat hyvin samankaltaisia, on nykyään nähtävissä tämänkin genren jakautuminen käyttötarkoitusten mukaan. Muun muassa Otso Cycles ja Pivot ovat tuoneet erittäin kisahenkisiä läskipyöriä markkinoille, samoin Trekin kuiturunkoiset Farleyt edustavat tätä suuntausta. Retkimaastopyöräilyn suosion kasvu taas on lisännyt siihen sopivien pyörämallien ja varusteiden kehitystä. Ja ellei tämä riitä, niin markkinoille on tuotu myös täysjoustoläskipyöriä, sähköläskipyöristä puhumattakaan.

Sain testiin Cube Nutrail Hybrid 500:n, tuttavien kesken sähköläskin, joka yhdistää kaksi kuumaa trendiä. Kyseessä on Boschin 250W moottorilla ja 500Wh akulla varustettu etujousitettu läskipyörä. Tyypilliseen Boschin tapaan sähköavustus on jaettu neljään eri avustusluokkaan: "Eco", "Tour", "Sport" ja "Turbo". Kunkin luokan antama avustus on suhteessa ajajan tuottamaan poljintehoon. Miedoin taso "Eco" antaa apua 50% ja kovin "Turbo" 300%, kuitenkin maksimissaan 250W. Olemme pohtineet eri tehoalueiden merkitystä jo aiemminkin blogillamme, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Ellei huomioida moottoria, niin Cube on aika tavallinen nykyaikainen alumiinirunkoinen läskipyörä. Keula on Rock Shox Bluto ja voimansiirto Shimano XT 1x11. Jarrut ovat hieman tavallisesta järeämmät Maguran nelisylinteriset MT5:t. Nelisylinteriset jarrut ovat normaalissa maastoajossa mielestäni ehkä hivenen hätävarjelun liioittelua, mutta koska kyseessä on 22,9kg painava, tarvittaessa hätäisestikin liikahteleva otus, on jarrujenkin oltava kykenevät kaikkiin tilanteisiin.

Sähköpyörällä ajaminen käy kuntoilusta!

Lähdin testaamaan sähköläskiä perinteiselle sunnuntailenkille ajatuksella, että nyt ajetaan pitkään ja PK:ta. Latasin pyörän akun edellisenä iltana täyteen ja aamulla selasin vielä ajotietokoneen valikot läpi, jotta osaisin arvioida, kuinka paljon pystyisin käyttämään avustusta lenkin aikana. Yllätys olikin melko suuri, kun huomasin, että tehokkaimmilla avustuksilla pääsisi tuskin edes 60 kilometriä ja ainoastaan "Eco" -moodilla arvioitu matkalukema nousi yli 100 kilometriin. Hetken aikaa tätä tyttöä pikkuisen kylmäsi ajatus akun tyhjenemisestä jossain idän selkosilla, illan jo hämärtyessä.

Yleensähän ihmiset testaavat sähköpyöristä vain sen kuinka kovaa niillä pääsee hetkellisesti tiellä, polulla tai mäessä. Entäs sitten, kun pitäisi ajaa pitkään reilusti omaa tasoa kovemmassa seurassa siten, että itselläkin olisi mukavaa? Silloin ei voi ottaa pikavoittoja lähtemällä heti täysillä avustuksilla liikenteeseen, vaan niukkuutta pitää osata jakaa ja ajamiseen täytyy myös itse osallistua.

Onneksi jo ensimmäisten polkujen aikana huomasin, että energiansäästön lisäksi myös itselleni kaikista miellyttävin avustus löytyi "Eco" -moodilla, sillä ajaessa tunne oli kuin joku olisi tuupannut kevyesti satulasta ja itse sai määrätä parhaiten vauhdinjaon poluilla. Korkeammilla tasoilla pyörä pyrki ryntäilemään ulos kurveista ja ajamisesta tuli hivenen seilaavaa, kun polkemista piti annostella varovaisemmin. "Turbo" -moodilla mutkaisella polulla ajaminen oli, kuin anniskelisi 80% Viru Valgeaa drinkkiin - vähän liikaa ja homma lähtee lapasesta. Ihan hauskaa sinänsä, mutta vaatii osaamista. Tämän ilmiön tosin olen kokenut sähköpyörillä aiemminkin.

Lopulta päädyin siihen, että ajoin 90% ajasta "Eco" -moodilla ja käytin tehokkaampia avustuksia vain mäkien nousemiseen ja pariin satunnaiseen huvitukseen. Kevyinkin moodi riitti hyvin tasoittamaan minun ja ajoseurani välisen tasoeron. Tällä tavalla ajaen tavoite pitkän PK-lenkin suhteen täyttyikin täydellisesti. Noin viiden tunnin ja 75 kilometrin mittaisella lenkillä keskisykkeeni oli 129 bpm, mikä on juurikin sopivasti peruskuntoalueella. Ja koska maastopyöräily ei ole pelkkää kampien pyörittelyä, niin kyllähän sähköavusteisellakin ajaessa yläkroppa saa kaiken saman liikunnan, minkä normaalillakin maastopyörällä.

Yläkroppa saikin liikettä, sillä täytyy myöntää, että Cube on painavin pyörä, millä olen ikinä ajanut. Kovin mieluusti sitä ei nostele, mutta ajaessa ylimääräisestä massasta ei ole juurikaan haittaa. Tottakai pyörän ohjastaminen vaati huomattavasti määrätietoisempaa otetta normaaliin maastopyörään verrattuna ja pyörän päällä saikin välillä jumpata koko rahan edestä, mutta suoraan ajettaessa sähköläski tuntui melkein normaalilta läskipyörältä.

Lenkin aikana selvisi, että "Eco" -moodilla ajaminen oli vallan toimiva strategia. Maastossa ajotietokoneen näyttämät jäljellä olevat kilometrit hupenivat silmissä. Koska sähkömoottori antaa tehoa suoraan suhteessa siihen, mitä kuski tarjoaa kampeen, niin raskaammilla poluilla energiaa kuluu myös akusta aivan eri tahtia kuin soratiellä. Jos alusta asti olisin lähtenyt höntyilemään "Turbo" -moodilla, olisin saanut kääntyä kotiin todennäköisesti jo tunnin jälkeen. Nytkin kotiin päästessä akusta oli jäljellä enää viimeiset henkoset ja ajotietokone näytti yhdeksää jäljellä olevaa kilometriä. Pidemmillä jotoksilla onkin syytä huolehtia, että saatavilla on joko latauspiste, tai repusta löytyy vara-akku.

Vaikka itse en lukeudu läskipyörien varauksettomiin kannattajiin, voin kuitenkin myöntää, että sähköläskillä ajaminen oli hauskaa. Moottorin tuoma lisäpotku poisti sopivasti omasta mielestäni läskipyöriä vaivaavaa hitautta ja teki siitä paikoitellen melko normaalin maastopyörän tuntuisen ajettavan. Cube toimikin maastopyöränä varsin moitteettomasti, se oli helposti ohjattava ja tasapainoinen kokonaisuus!

 

 

Heli Ovaska