Cyclocrossin ihana tuska

Kuva: Suvi Hautamäki

Kun aikanaan 2000-luvun puolessa välissä olin kotimaisen matkapuhelinjätin palveluksessa, törmäsin Dallasista kotoisin olevaan Timiin, joka ajoi suuren veden tuolla puolen cyclocrossia kilpaa aivan kansallisella tasolla. Yhdysvalloissahan kilpailujärjestelmä oli jo tuolloin sellainen, että siellä oli alueellisia pienempiä karsintakilpailuja ja oli todella kova juttu, jos pääsit niiden kautta maan mestaruuskilpailuihin ajamaan. Tim oli juuri siinä reunalla, että pikkuisen pitäisi saada suorituskykyä lisää, että paikka mestaruuskilpailuihin vielä jonain vuonna aukeaisi. Kerran keskustellessamme hän kysyi, miksi Suomessa ei ajeta cyclocrossia enempää, kun täällä on noin yhdeksän kuukautta pitkä krossikausi joka vuosi?

Tuohon aikaan SM-kilpailut olivat käytännössä koko vuoden ainoat cyclocross-kilpailut Suomessa, eikä cx-pyöriä näkynyt kevyenliikenteenväylilläkään lainkaan samaan tahtiin, kuin nykyään. Kun järjestimme 2008 SM-krossit Köykkyrissä, miesten yleisessä sarjassa starttasi 14 ajajaa ja meillä oli erittäin tiukka vääntö Suomen Pyöräilyunionin kanssa, saisiko samalla radalla ajaa myös harrasteluokan, millä voitaisiin houkutella paikalle muutamia lajista kiinnostuneita lisää. En muista, saimmeko lupaa ikinä, mutta kyllä se lähtö joka tapauksessa ajettiin ja sillä tavalla saimme vielä kahdeksan kuskia lisää osallistumaan.

Mutta lajin pienuudesta huolimatta Tim oli oikeassa jo tuolloin, cyclocrossilla on huikea potentiaali Suomessa, johtuen meidän sijainnistamme ja sääoloista. Hyvää maantiekautta on erittäin lyhyt pätkä kesällä, joten kauden jatkaminen krossilla olisi enemmän, kuin sopivaa. Siitähän laji on alunperin Euroopan puolella lähtenyt liikkeellekin, kun maantiepyöräilijät järjestivät puistoissa kisoja talvikaudella pitääkseen kisatuntumaa yllä läpi vuoden. Lisäksi cyclocross-pyörä on melko ihanteellinen laite myös aivan harrastuskäyttöön - nopea ja herkkä ajettava, mutta silti haarukoissa on riittävästi tilaa jopa nastarenkaille ja tarvittaessa lokasuojillekin. Näille kummallekin kun on kuitenkin jossain vaiheessa vuotta väistämättä tarvetta.

Kymmenessä vuodessa moni asia muuttuu ja hyvä niin. Tämän päivän cyclocross-pyörätkin ovat jo aivan erilaisia laitteita, kuin ne olivat tuohon aikaan. Vaikka levyjarrujen tulo pyöriin on ehkä kerännyt sen suurimman huomion, niin minusta merkittävin muutos on tapahtunut runkojen geometriassa. Keskiötä on tiputettu alaspäin, jolloin painopiste siirtyy alaspäin ja pyöristä on tullut huomattavasti helpompia käsitellä. Samaan aikaan ohjauskulma on loiventunut, mikä taas antaa lisää vakautta ja helppoutta ajamiseen silloin, kun siirrytään puiston puolelle ajamaan, tai vaikkapa talvikelillä lumessa. Takahaarukat ovat lyhentyneet, mikä taas vastaavasti tuntuu yleisenä ketteryytenä. Eli enää tämän päivän cyclocross-pyörä ei ole vastaavanlainen painavahko ja aavistuksen kömpelön oloinen laite, mitä se oli vielä viime vuosikymmenellä.

Tottakai levyjarrujen tuloa krossareihin ei voi sivuuttaa ja niiden haitoista ja hyödyistä on väännetty eri foorumeilla pitkään ja hartaasti. Itse olin koko ajatusta vastaan aikanaan erittäin vahvasti johtuen jo perinnesyistä, minusta ne ovat vieläkin aivan äärettömän rumat, kun muuten cx-pyörät edustavat maantiepyörämäistä siroutta ja nopeutta pyöräilyn maailmassa. Lisäksi aivan kisamielellä ajateltuna ne tuovat jonkin verran tarpeetonta massaa pyöriin, koska itse jarrut ovat cantilevereitä raskaammat ja aivan yhtä keveiden kiekkojen rakentaminen on vaikeaa. Itse en ole vielä ajanut yhtäkään kisastarttia levyjarruilla, joten niiden paremmuuteen, tai huonouteen en siinä mielessä osaa ottaa vielä kantaa, mutta jokapäiväisessä kaupunkiliikenteessä ne ovat aivan kivat, siitä ei pääse mihinkään. Ehkä tämän talven aikana saan vielä tuntumaa noihin myös kisakäytössä, enkä epäile yhtään, etteikö niille löydy silloinkin perusteet, jarrutuntuma on kuitenkin sen verran hyvinkin säädettyjä vannejarruja tarkempi. Toisaalta en ole ikinä kokenut, että vauhdin hidastaminen olisi ollut se asia, minkä takia en pärjäisi kisoissa - enemmän ongelmat ovat olleet sen vauhdin saavuttamisessa.

Mutta se pyöristä, kalustospekulaatiota voin jatkaa joskus myöhemmissä teksteissä lisää. Tärkeintähän on kuitenkin se, että pyörillä ajetaan. Cyclocross-pyöriä talutetaan tällä hetkellä sellaista tahtia ulos liikkeistä, että ostaja saa olla melko tiitteränä heti siinä vaiheessa, kun tulevan vuoden mallit saapuvat kauppaan, sillä suosituimpien mallien kohdalla myydään jo maaliskuussa eioota. Ja tilaamallakin pyörien saaminen tänne pohjoiseen voi olla jo siinä vaiheessa ongelmallista, kun suurempien markkina-alueiden tukkurit ovat tilanneet varastonsa täyteen jo hyvissä ajoin, eikä valmistajien linjoilta tule pyöriä ulos samaan tahtiin, kuin niitä tarvittaisiin. Jostain syystä käytettyjenkään markkinoilla noita ei kauaa viivy ilmoituksissa, parhaat laitteet menevät jo ennen millekään palstoille päätymistä ja ne loputkin katoavat melko nopeaan tahtiin, eli kysyntää näille pyörille riittää. Tämä näkyy myös työmatka- ja muussa hyötyliikenteessä, cyclocross-pyöristä on tullut 2000-luvun hybridi, se on monelle se paras ratkaisu vähän kaikkeen ulkoiluun.

Toki näin paatuneen kisaihmisen mielestä loistavin asia on, että kun pyöriä on liikenteessä paljon, on myös potentiaalisia harrastajia, jotka tulevat kisoihin ajamaan. Tällä hetkellä ympäri Suomea tuntuu olevan pullonkaulana se, että riittävän helposti lähestyttäviä cyclocross-kisoja ei järjestetä vielä kovin monella paikkakunnalla. VPCX-yhteisö on tehnyt loistavaa työtä tämän eteen jo kymmenen vuotta ja ovat uranuurtajia hauskan cyclocrossin järjestämisessä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö noissakin karkeloissa kärjessä pyörisi hyvin kuivan näköisiä kavereita melko tiukoissa asuissa, mutta sen lisäksi ne houkuttelevat paikalle myös näitä tavan harrastajia tutustumaan lajiin. Samaa hauskuutta oli myös Kajaanissa erittäin paljon vielä taka-aikoina, kun Myöhäsen Mikko toi lajin sikäläisiin puistoihin. Parhaimmillaan viivalla oli ajajia aivan suuren maailman malliin, harmi vain, että siellä suunnalla toiminta on jo hieman kuihtumaan päin, kun se jäi yhden miehen aktiivisuuden varaan roikkumaan liian pitkäksi aikaa.

Viime vuosina myös Oulussa krossitouhut ovat laajentuneet merkittävästi ja niistä on tullut todella suuren porukan yhteistä hupia. Omalla tavallaan Raksilassa kirjoitettiin historiaa syksyllä 2015, kun ensimmäistä kertaa Suomessa krossikisan startissa oli jo yli sata ajajaa! Kun tämä kilpailu ajettiin vielä likimain kaupungin keskustassa, niin voidaan jo sanoa, että cyclocross saavutti ainakin hetkellisesti Suomessa sen asteen, millä sen pitääkin olla. Muutenkin Keskiviikkokrossit ja Oulun Avoimet Cyclocrossmestaruuskilpailut ovat viime vuosina kasvaneet tasaista tahtia ja toiminta on aika vakaalla mallilla. Helsingissä on nykyään myös vastaavalla tavalla toimiva HEL CX -yhteisö, joka kerää huikeita osallistujamääriä etelän puistoihin kilpailusta toiseen, joten sikäli näissä parissa kunnassa voidaan jo puhua erittäin merkittävästä kilpailutoiminnasta.

Jos ajatellaan cyclocrossia kilpailumuotona, niin ei liene edes mikään ihme, että se on saavuttanut niin suuren suosion. Kilpailut ajetaan lyhyellä, hyvin tiiviille alueella tehdyllä, noin 2-3 kilometriä pitkällä kierroksella. Näin kaikki kilpailijat ovat koko ajan erittäin tiiviisti toistensa kanssa tekemisissä teho-paino -suhteesta riippumatta. Eli, vaikka tipahtaisitkin kärjen tahdista, et jää jonnekin metsän keskelle surffailemaan ja tuumimaan yksinään omaa huonoa kulkua. Toisaalta radat ovat teknisesti yleensä sen verran helppoja, että kenellekään ei tule estettä olla osallistumatta oman ajotekniikan vuoksi. Eikä kenenkään tämän tähden tarvitse myökään olla liiemmin huolestunut oman kroppansa, tai kaluston, särkemisestä missään vaiheessa kilpailua. Kolmanneksi kisat ovat aina ajallisesti rajattuja, jo startissa tiedetään, että tänään ajetaan 45-60 minuuttia täysiä ja sitten kaikki tulevat maaliin. Tällöin kenelläkään ei ole sitä riskiä, että mahdollisten teknisten murheiden, tai sippaamisen takia, maaliin pääsy alkaisi kohtuuttomasti venymään. Samaan aikaan maaliin tuleminen johtaa myös väistämättä tiettyyn kollektiiivisuuteen, kun kaikki kärjestä viimeiseen ovat yhtä aikaa maalialueella pyyhkimässä naamaansa puhtaaksi ja spekuloimassa kilpailun vaiheita yhdessä. Ja, kun kilpailut vielä ajetaan melko keskeisillä paikoilla ja pienellä alueella, ajajat voivat ottaa perheensä, ystävänsä ja tuttunsa mukaan seuraamaan kisaa, jolloin väkimäärä lajin ympärillä kasvaa vääjäämättä. Viimeisenä, mutta ei tietenkään vähäisempänä, seikkana on se, että erittäin monelta löytyy jo lajiin tarvittava kalusto valmiina, jolloin ilman mittavia hankintoja pääsee kokeilemaan krossikisan tunnelmaa. On erittäin vaikea keksiä ainoatakaan pyöräilyn alalajia, missä näin moni hyvä asia olisi yhtä tiiviissä paketissa.

Sen lisäksi, että cyclocross on erittäin helposti lähestyttävä ja hauska laji, se on tietysti myös äärimmäisen kova kilpailumuoto. Jo startilla on erittäin suuri merkitys, jotta kärjessä ajavat kuljettajat pääsisivät radalle mahdollisimman hyvissä asemissa. Usein tehontuotto lähdössä on samaa luokkaa maantiekilpailun loppukirin kanssa, kun kaikki haluavat sen parhaan ajolinjan ensimmäiseen kaarteeseen. Toisin sanoen ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana laktaatit lihaksissa on vedetty jo huippuunsa ja sen jälkeen pitää pystyä tekemään aktiivisesti töitä anaerobisen kynnyksen tuntumassa vielä noin tunnin verran. Koska radat ovat hyvin intensiivisiä, helppoja vaiheita ei juurikaan tule, joten ajajien on pakko pitää tempoa yllä aina maaliin saakka. Harva meistä saa missään yksin tehdyssä harjoituksessa piiskattua itseään vastaavaan suoritukseen, sen verran oksettavan tuntuista se on. Mutta samalla siinä piilee lajin hienous, yksikin pienikin heikko hetki, tai ajovirhe maksaa heti sijoituksia, kun ajajia on paljon. Ja tämä sama pätee myös kärjen takana, jokaiselle löytyy joku kirittäjä, joka pistää vielä menemään sen yhden kierroksen lisää, kunnes viimeisen kierroksen kello antaa hetkellisen helpotuksen tunteen. Tosin sillä viimeisellä kierroksella on vielä raavittava ne viimeiset, jo ehkä vähän kosteat, tulitikut palamaan ja tehtävä ratkaisut lopullisten sijojen suhteen.

Näin syksyn saavuttua elämme cyclocrossin kulta-aikaa. Käykää hyvät ihmiset ajamassa lähiseutujen pieniä sorateitä, osallistukaa paikallisiin krossikisoihin ja ellei siinä aivan lähituntumassa kisoja vielä ole, niin järjestäkää sellaiset!

Video syksyn 2015 Keskiviikkokrosseista, Kuusisaaresta.

 

 

Kimmo Ovaska