Atomfjella Expedition, Huippuvuoret

Teksti & kuvat: Mikko Lampinen

 

Keväällä 2011 Atomfjella-jäätiköllä piti leiriä TGR:n porukka. Heistä Jeremy Jones kuvasi aluetta blogissaan otsikolla "Paradise found" seuraavasti:

 

"I have found a snowboarders paradise where the sun never sets and all aspects have good snow and inspiring terrain. Steep faces stick out of flat glaciers making for easy access and clean outruns"

 

Herra Jonesin hehkutus ei ollut turhaa, sillä retkikuntamme ukkojen mielestä paikka oli huikea, ja ainakin omasta mielestäni upein jossa olen koskaan ollut. Maisemat ja vuoret olivat mahtavia ja kuin kurulasketteluun luotuja. Onnistuneen retken ainutlaatuisuuteen vaikutti myös jo tutuksi tullut porukkamme, jossa jokainen teki ja touhusi koko porukan hyväksi, oli sitten kyse veden sulatuksesta, leirin rakentamisesta tai karhuvartioinnista. Myös maailman äärissä olevan erämaan fiilis teki reissuun oman lisänsä.

 

Kaikista matkan hetkistä ja valmisteluista voisi jutustella loputtomiin, mutta puhukoon tässä jokunen kuva puolestaan. Tarkempaa ja laajempaa reissukertomusta parhailla kuvilla on tarjolla syksyllä Skiexpon aikoihin ilmestyvissä hiihtolehdissä, sekä jossain vaiheessa syksyllä Apen kuvaaman videomatskun muodossa TV2:n Erätulilla-ohjelmassa.

Pari ekaa päivää sivistyksessä Longyearbyenissä oli työntäyteistä lupa-asioiden varmistelua, sekä aseiden, keitin bensojen ja ruokien ym. ym. hoitamista ja hankkimista.

Ensimmäinen aamu leirissä oli rankan kelkka-ajon jälkeen komea.

Leirin rutiineja. Ruuanlaittoa ja vedensulatusta mahtavassa messiteltassa ja jääkarhuvartion pitämistä. Kuvassa Ape Majava ja Timo Tick kyökkiaskareissa ja Sami Sarsama nallepassissa.

Ape laittaa pötyä pöytään. Jauhelihapasta pekonilla oli aika rautaa. Sarsama odottaa takana kuola suunpielessä.

Homma kunnossa, toteaa retkikunnan johtaja Sami "elukka" Sarsama

Välikahvit terassilla. Taustalla näkyy leirimme mukava kotimäki.

Ape kotimäen topissa.

Apen ja Tickin yläfemmat hyvän mäen jälkeen.

Filmaus-kuru puolenyön jälkeen. Näistä asemista napsautin ehkä hienoimman ottamani hiihtokuvan tähän asti, kun Ape Majava rippasi jyrkkää kurua kovaa alas lumipölyn saattelemana.

Tässä vaiheessa Ape, Sami Sarsama, Timo Tick ja Jarmo Laitinen nousivat kurua ylös ja minä odottelin Riku Lavian kanssa liipasinsormet jännittyneinä tulevaa. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja kaikki meni ajoituksen, jätkien laskun ja kuvien kannalta täydellisesti nappiin. Leirimme sijaitsee alhaalla varjossa jäätikön pohjalla.

Tuulivallin kasaamista telttojen ympärille. Lapionvarressa Saku Heiskanen.

Iltarandolla leirin lähistöllä. Leiri näkyy ala-jäätiköllä pienenä pisteenä.

Ape pöllyttää pyydaa

Tässä vaiheessa on nukkumateltat, ruokateltta ja wc ympäröity suojamuurilla, joten oli aikaa alkaa raksaamaan lounge-tiloja. Tällaisia standardikuutioita teki satoja kappaleita lumisahuri Jake. Kuvassa muurareina Lavia, Ape ja Sarsama

Operaatio lumilinna alkaa olla valmis. Vasemmalla ruokateltta ja lounge. Keskellä taaempana wc- tilat ja oikealla nukkumateltat. By the way, kuvan vasemmassa kulmassa oleva vuorenhuippu on Huippuvuorten toiseksi korkein, eli Perriertoppen 1712 m (metrin matalampi kun saaren korkein huippu NewtonToppen 1713 m).

Ruokateltta oli sijoitettu ensimmäiseksi vuonolle päin, josta mahdolliset jääkarhut todennäköisimmin tulisivat, ja jäisivät toivottavasti nuuskimaan herkkujamme.

Olemme matkalla Perriertoppenille. Vaikka mäki oli aivan tuulenpieksemä ja kivikova, päätimme muodon vuoksi sen topittaa ja tsekata maisemat. Pari päivää aiemmin huipulla käyneet Lavia, Saku ja Samppa nimittäin mainostivat maisemien olevan nousun arvoiset, vaikka itse lasku onkin maailmanluokan betonia. Jarmo "Jake" Laitinen skinnaa kohti mäkeä. Taustalla näkyy filmikurumme.

Maisemien ihastelu topista jäi meillä haaveeksi, kun pilvi päätti jämähtää huippuun kiinni. Lohdutukseksi Ape ja Tick kehuivat radiopuhelimella leiristä, että kaikkialla muualla paistoi aurinko. Tässä Sarsama ja Jussi Louhelainen nousemassa viimeisiä metrejä huipulle.

Kovan päivän ilta. Perriertoppenilta paluun jälkeen vedimme safkat leirissä ja huilasimme hetken. Klo 2 yöllä aloitimme nousun Irvine Fjelletin huipulle, josta Ape oli bongannut hienon, pitkän ja varsin taagin pohjoispuolen kurun. Nousimme huipulle takakautta. Tässä Sarsama irrottaa skinejä ja paistattelee yöauringossa. Kello on 4-5 aamulla.

Ape Irvinefjelletin kurun puolivälissä. Perusmeininki, extreme-laskua kivääri selässä. Etukautta noustuihin kuruihin tosin jätimme kiväärin mäen alle nököttämään.

Ape myrskypäivän karhuvahtina.

Yörandolla lähilaaksossa.

Apen komea ja jyrkkä soolomäki yöllä. Kuvassa Ape pienenä pisteenä kapuaa noin puolivälissä kohti oikealle kaartuvaa solaa. Lasku oli kuulemma upea.

Ape reissufiiliksissä.

Edellisen yön randolta ei kauaa viitsitty huilata, jotta ehdimme laskemaan viimeisenä päivänä vielä tämän eteläpuolen laskun ennen leirin purkua ja hakuporukan saapumista. Kuvassa Ape tarkkailee Sarsaman menoa.

Suoraan viimeiseltä laskulta alkoi tiukka leirin purku ja kamojen siirto jyrkän solan alle, josta vedimme ne taljavirityksellä moottorikelkkojen luokse. Siirtoprojekti kesti useita tunteja. Puolenyön jälkeen vedettiin kaikki mahdolliset vaatteet niskaan ja aloitettiin 180 km kelkka-ajo kohti Longyearbyeniä. Aika pitkä rupeama vedettiin siis laskua ja lähtötohinoita putkeen samoilla silmillä, ja joka jätkä oli naatti kun perille päästiin. Sarsama totesi jossain vaiheessa ajovuorossa olleessan, että "ihan kun ajettais metsässä".  Pientä kenttäväsymystä oli siis havaittavissa keskellä valtavaa jäätikköä.

 

Kaiken kaikkiaan tämä Huippuvuorten expedition-reissu oli vielä odotuksiakin upeampi ja sen myötä hieno lopetus hienolle ja lumiselle kaudelle 2011/2012. Kymmenen leiripäivän aikana tuli laskettua pari mäkeä lähes joka päivä, joten nyt voi laittaa sukset hyvillä mielin narikkaan ja keskittyä lumettomiin touhuihin.

 

 T: Mikko Lampinen

 

 

 

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40896.0

Head Posse