Blogit: Onni onnettomudessa

Servus Zillertalista!

Matka alkoi hieman takkuisesti lumiketjujen hajoamisen, tielle tulleiden vyöryjen ja katkenneiden puunlatvojen katkaistua kulkuyhteydet noin 1000 m korkeudessa sijaitsevaan majapaikkaamme. Vihdoin oli aika pakata laskukamat reppuun ja lähtiä haistelemaan Zillertal Arenan lumia.

Joka paikassa lunta, lunta ja lunta, ja varoituksia lumivyöryistä. Ystävällinen itävaltalaistäti tarjoitui vielä vapaaehtoisesti kertomaan meille auki olevista hisseistä, ja vilkaistuaan meidän valtaosaa leveämpiä suksia, lisäsi vielä, ettei rinteiden ulkopuolelle ole mitään asiaa.

Päädyttiin fiilistelemään rinteiden reunoja, uusia suksia ja pöllyävää lunta. Tuumasin vielä, että onpa kevyen ja helpon tuntosta laskea metikköä. Ois varmaan pitäny jättää sanomatta. Seuraavalla laskulla pam, ja au. Ekana kokeilin, että jes, ei oo ainakan sääri poikki, ku kantapää nousee lumesta. Jussi huusi alempaa, että sattuko. Sanoin että joo. Sattuko oikiasti? Vastasin vaan, että ehkä. Tiesin, että taispa sattua.

Jussi laski alemmas hakemaan apua, ja siitä kelkkakyydin kautta kabiiniin. Voin kertoa, että hissimatka ala-asemalle tuntuu jopa ehkä pitemmältä, kuin matka toppiin pyydapaniikissa. Ainakin niissä kivuissa. Alhaalla odotti ambulanssi ja matka sairaalaan.

Jalka röntgenkuvattiin, ja siitä vaihettiin Mayrhofenin Sportclinicille. Magneetissa selvisi, että nivelsiteet on ehjät (JES), mutta luissa näkyy jonkinasteista murtumaa. Ennuste: kuukausi kepeillä, ja pikku hiljaa sen jälkeen mäkeen.

Ilta meni erittäin vaihtelevissa fiiliksissä. Välillä tuntui, että no, se on lyhyt aika. Sitten tuntui, että miten tämä on mahdollista, taas?? Heti ku avaa suunsa, että kylläpä kropassa tuntuu hyvälle, ja lasku kulkee ehkä paremmin ku koskaan, mitä ihmettä, miksi taas, miksi?? Kieltäminen, turhautuminen, viha, masennus ja hyväksyminen. Hyväksyttävähän se vaan oli, ei sitä surkuttelemalla mäkeen päästä takasin.

Aamulla uusi lääkärillä käynti paljasti, että nivelsiteet tosiaan on ehjät, mutta sääri-, pohje- ja reisiluun päiden sisässä on murtumat, verta, ja vettä. Pari viikko könkkäystä, ja ehkä jo mäkeen! Lääkäri kehui polvia vahvaksi (kiitos hyvät polvet!!). Miten voi ihminen ollakaan niin ilonen ku kuulee, että jalassa on "vaan kolme murtumaa"! Hooray, elämä hymyilee taas!

Nyt on sitten tehty eteen ja taakse päin voltit suksilla, toivottavasti seuraavat on tarkotuksella tehtyjä!

Joku kurkottelee sängyn päältä liinavaatteita ja murtaa nilkkansa, toinen liukastuu pihalla, ja katkasee säärensä. Toiset loukkaa ittensä tekemässä sitä, mitä eniten rakastaa.

Tästä tie ylämäkeen, että pääsee taas alamäkeen. Seuraavassa postauksessa saatetaankin olla jo taas suksilla, jiihaa! Nyt jalka kohti kattoa, ja kohti uusia seikkailuja! :)

Terkuin Jenni aus Österreich

P.S. Paikka on muuten tosi hieno ja ihmiset superystävällisiä!
P.P.S. Vaikka hommat pelitti upeasti Zillertal Sportclinicillä, niin koittakaa ihimiset pysyä niistä sairaaloista kaukana. :)

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=38950.0

Jenska-Penska