1 viesti / 0 new
Sarekretkeilijä
Skårvåjakkålla ja Kantbergetillä

Kesän ensimmäinen Sarek-reissu alkoi pikavauhtia, kun huomasin juhannukselta sään paranevan alueella koko ajan. Olen jo kauan halunnut kiivetä Skårvåtshokkalle, joka on Axel Hambergs toppenin vieressä ja jota kehutaan hyväksi näköalapaikaksi. Sinne pääsee kahdessa päivässä, jos tilaa kopterikyydin Stora Sjöfalletista Vita stenen -nimiseen laskeutyumispaikkaan Sarekin kansalispuiston rajalla Ähparin itäpuolella. Siitä on melko lyhyt matka Niendoon (itäisemmän Niendojoen kohdalla suunnilleen). Sinne siis. Esimmäisenä päivänä vaelsin Bierikjärven pohjoisrannoille Vuonjesvaratjin ylitse. Rinkka paini hlkutisti, koska siinä oli kahden viikon eväät. Vielä seuraavana päivänä tuuli ja se lievitti kuumuutta, joka oli alkanut nousta. Edellinen päivä oli vielä tuullut melko viileästi ja huiput olivat olleet pilvessä. Nyt sää kirkastui täysin ja vaellus Bierikjärveltä Alggavaggen suulle oli komeaa katsottavaa. 2.7. pääsin sitten aloittamaan huiputusta, mutta väsyneenä. Kuumuus oli kovaa ja nousu sen vuoksi vähän tökki. Se on kuitenkin helppoa, kun kiertää vuoren taakse Axel Hambergin toppenin edestä ja jäärikön reunasta. Siitä on enää 400 m ylöspäin melko jyrkkää, mutta helppoa rinnettä. Vesipostikin on vielä siinä vuorten välissä, kun puro oli jo sulattanut osan lumesta yläpuoleltaan. Luntahan oli perin vähänajankohtaanverrattuna muina vuosina.

Huipulta on upeat näköalat ja Sarekin massiivin suuntaan paremmat kuin Kanalbergetiltä. Niitä oli ihailtava tuntikausia. Ainoa miinus on, että Sulityelma jää muiden vuorten taakse. Muutenkaan kovin kauas ei näe eri suuntiin, koska huippu on keskellä Sarekia (vaikka korkea onkin). Reinoksfjelletin ja Gasskatshokkan suuntaan äkyvyys oli hieman sameaa lämmön tms johdosta. Siten niiden taakse ei juuri nähnyt sen vuoksi. Muihin suuntiin kyllä. Esim. Björntoppe ja Savllot näkyivät terävästi. Guoperjoki eituonut vaikeuksia, kun sen ylitti ennen Ahkajiegnalta tulevaa puroa (jonka voi ylittää helposti hieman ylempänä, kun seon monena uomana kuin suistossa).

Lepopäivä meni tukalaksi kuumuuden aj auringon vuoksi. Piti olla koko ajan purossa. Oli kovaa lähteä aamulla kohti Ruohtesvaggea, koska matka Alggavaggeb suulta Guopervaggen päähän Mikastuganille on aika vaikeaa maastoa ja polku käytännössä paikoin olematon. Rinkka painoi vielä ja aurinko helotti. Ruohtesvaggessa helpottiu ja aina puroista saattoi lappaa kylmää vettä päälleen lippalakilla. Ruohtesvagge oli komea kirkkaassa säässä ja helppo kulkea. MUkavaa vaihtelua toi Smailajoen ylitys lähellä laakson loppupäätä. Teltan rytkäytin Ruohtesjavrasin pohjoispuolelle purojen varteen.

Valitetttavasti vuorilta tulevat purot loppuivat pian sen jälkeen laakson itäreunalla. Arvasin veden olleen kortilla, joten otin koko päivän vedet mukaan jo teltalta. Suuntana oli joko Kantberget tai Nijak. Nousin Nijakvaggen suulle ja totesin että Nijakjågåsin ylitse meni lumisilta. Se näytti vahvalta, mutta jostain syystä valitsin Kantbergetin. Ehkäpä olin melko väsynyt ja ajattelin, että nijakin rinteillä voi olla rankkaa. Jotkut puhuvat irtokivistä. Lumisiltakin arvelutti hieman. Nousupaikana lussa siellä olisi kuitenkin ollut puro. Kantbergetin maisemavaellus kilometrin pituisella kantilla oli kuitenkin houkutteleva ja vuoret kiinnostivat yhtä paljon. Siispä lähdin kantille. Matkalla huipulle ei ollut yhtään vesipostia, joten jos vettä ei olisi ollut litratolkulla päivärinkassa, olisi pitänyt syödä lunta ylhäällä. Kantberget oli upea paikka ja meno sinne elämys. Esihuipun jälkeen oli muutama hieman kapeampi kohta, mutta reitti on siis aivan helppo.

Kantbergetin jälkeen olin niin väsynyt, että piti pitää välpäivä. Sen jälkeen huippukelit olivat ohitse ja aamulla etelässä Rapadalenissa alkoi nousta jopa sadepilviä. Huomasin kahdenbvaeltajan menevän aika ylhäällä kohti Nijakia ja arvelin, että käyttävät lumisiltaa. Vaikka osa sillasta oli romahtanut Kantbergetillä käynnin aikana, lähdin leirin purettuani kohti siltaa. Se kesti ja jatkoin aika ylhäällä Nijakin ympäri maisemian vuoksi. Sade alkoi uhata etelässä, mutta muihin suuntiin näkyi hyvin. NIjakvagge oli liian rankka täyspakkauksen kanssa ja halusinkin katsella maisemia rinteiltä. Jatkoin sitten kohti Suottasjågåsia, jonka yli menin 1040 metrissä. Alempaa ja aivan alhaalta suistosta varmasti olisi ollut helpompi mennä. Ylityksen jälkeen sade ulottui Sarekin huippujen ylitse ja alkoi ripotella vettä. Pian sen jälkeen leiriydyin.

Yöllä sää näytti taas selkenevän ja arvelin voiani nousta Vardasjåkkalle. Aamulla sää kuitenkin pilvistyi ja huiput menivät pilveen. Tuuli oli kääntynyt etelästä läntiseksi ja toi Atlantilta viileämpää ilmaa ja sadetta ripsi, kun Nijakin pohhjoispuolelta etenkin pääsi paha ilma ulottumaan lähes kimppuun. Sateet jäivät pahimmillaan kuitenkin sinne kauas. Ajattelin, että nyt ovat kelit ohitse ja lähdin etenemään. Menin Tjevrajärven kautta Atekille. En suoraan, koska pilvet tuntyuivat laskeutuvan jo 1300 metriin. KIersin harjanteita vain vähön nousten etelän kautta. Atek-järvien öähellä tuuli yltyi ja alkoi sataa hieman sielläkin. Leiriydyin sinne järville. Seuraavana päivänä lepäsin ja aamuyöstä tuuli oli tyyntynyt ja sadekin lakkasi. Päivän aikana pilvet väistyivät ja ilta oli kaunbis. Nyt kun olisi ollut Nijakin juurella! Aamuyöstä heräsin jo kolmelta ja neljältä tuumin, että aloitanpa kotimatkan jo aikaisin. N. klo 6 jälkeen Ruotsin aikaa pääsin lähtemään. Etenin Sliekok-järven kautta Suorvaan ja matkustin sieltä bussilla klo 14.45 Ruotsin aikaa Stora Sjöfalletiin takaisin.

Kantbergetiltä Nijakin lähtörinne näytti taas helpomalta. Sinne pitää joskus päästä. Ensisijaisen nousukohteen valintaan vaikuttivat paitsimielenkiintoinen kantti ym. vielä se, että olen lukenut pari kuvausta siitä, kuinka kertoja on lopettanut kesken Nijakin nousemisen. Siksi se arvelutti väsyneenä kovasta edellisestä päivästä Ruohtesvaggessa. Joskus sitä pitää koettaa (jos Ruotsiinvielä pääsee)