1 viesti / 0 new
Sarekretkeilijä
Cohkarassalle ym. Lakselvistä

Kävin testaamassa ensin kipeää polvea Rastigaissalla ja lähdin sitten välipäivän päästä Lakselvin korkeimmille päille. Yleensä porukka lähtee Stabbursdalenista kaiketi, koska yleisömenestys ei ollut häävi. Olin lukenut, että Pannetkurua pääsee ylös, mutta arvelutti jättää auto johonkin plaanille, jossa tosin oli yksi auto. Haahuilu ylös arvelutti myös. Ajoin onneksi eteenpäin ja huomasin hieman ennen Klemenstadin taloa merkityn polun kohdalla vastaavan kyltin "Perletour", kuin mitä oli ollut lähtöpaikalla Rastigaissalle. Tälle plaanille ainakin saisi ihan virallisesti jättää auton. Lisäksi polku oli merkitty ylängölle saakka ja nousi Pannetkurua loivemmin. Polku on tarkoitettu Meandevarrille nousuun, mutta kai myös laajemmille reissuille. Ylätasangon reunalla on Norjan lippu, joka helpottaa suuntaamista polun yläpäähän paluumatlkalla.

Lipulta otin suunnan kohti kukkuloita 361 ja 359. Sitten kiersin suota hieman toisen karttalehden puolelta Oppardatjohkan mutkaan ja ylitin joen pienen sivu-uoman alkupään kohdalla korkeampien töyräiden loputtua molemmilta puolilta. Muutaman sadan metrin päässä oli ylhäältä tuleva puro ja hyviä telttapaikkoja. Joki oli hieman vuolaampi mennessä kuin paluumatkalla, mutta ei paha nytkään. Kannoin silti rinkan ja karttalaukun erikseen joen yli krokseissa. Jokea ei edes tarvitsisi ylittää, jos menisi toista rantaa mönkijäuraa kohti Jeagilskoahpajavria kohti. Kyllä: kumpaakin puolta kuljetaan mönkijöillä, koska alue on poronhoitoaluetta ja Duolbarassan alla on porokämppä pisteen571 jokilevennyksestä seuraavan levennyksen luona. Sivistys on lähellä ja sen huomaa myös taivaalla pörräävistä lentokoneista. Laksevissä on lentokenttä ja Pohjois.Norjassa likutaan paljon matkustajakoneilla, kuten hiljattain telkussa olleesta liikennesarjasta ilmeni.

Toisen päivän aamuna lähdin lampea 514 kohti ja sitten leveimpiä käyriä pitkin joen sivua. Hyvät telttamaastot alkavat jo ennen pistettä 573 joen mutkasta ja ne jatkuvat Jeagilskoahpajärville saakka. Laitoin teltan jo pisteen 571 vastapäätä, koska siinä oli harjanteita jonkinlaiseksi tuulensuojaksi. Olen herkkäuninen ja teltan lepatus pilaa joskus unet. 28.7. illalla oli rannalla paljon mäkäräisiä/polttiaisia eli pieniä kärpäsiä, jotka iskivät kimppuun. Alasti häärätessäni vuosin kohjta verta monesta paikasta, vaikka hätistin pois näitä vihulaisia. Jostain syystä niiden määrä oli paljon vähäisempi seuraavina päivinä, vaikka ilmat olivat toisinaan lämpimiäkin ja tyyniä myös, kuten tuona iltana.

Päiväretki Cohkarassalle seurasi. Ensin ylitin joen ja kävelin vastarantaa järvelle 580. Olin aikonut mennä pitkin puron vartta Jeagilskoahpajarven 580 länsipäästä ja olisi kannattanut, sillä paluumatkalla totesin, että puron vartta tiiviisti seuraamalla maasto oli helpointa ja kivikko-osuuksia vähän. Satulaa kohti menevässä haarassa ei ollut vettä, mutta sen pohja ja reunat olivat pientä kiveä ja välillä kuin soralla kävelyä. Mutta mennessäni tyhmyyksissäni oikaisin ja kävelin paljon hieman isommassa kivikossa. Satulaa enne on hieman vastaavia ikäviä osuuksia, mutta satulastakin nousee pienten kivien vyöhykkeitä lumille, josta siellä on vesiura satulan toisele puolelle.Niitä pitkin pääsee tasanteenomaiselle rinteen levennykselle ja sieltä helposti huipulle.

Seurasi välipäivä, vaikka sekin olisi ollut lopulta kaunis. Aamulla oli pilvisyyttä ilmeisesti Jäämereltä, mutta tuuli lakaisi pilvet pois. Seuraavan päivän tuuleton helle oli aamulla autereisempaa, mutta näkymä parani iltaa kohti. Pelkäsin suurta toista päiväretkeäni, koska Cohkarassan maasto oli ollut niin vaikeaa (paitsi suureksi osaksi sillä hyvällä reitillä ei ollut) Onneksi pelko oli turhaa, sillä joen eteläpuolinen ylänkö oli helpompaa maastoa edetä. Kivet olivat tasaisia ja pieniä suureksi osaksi. Kiersin Oppardatshokkan länsipuolelta puron länsipuolta ja lähestyin purolaaksoa Bieggavakgaisaa. Tältä päältä menin Vaddasgaissalle melko suoraviibaisesti purolaakson kautta. Täältä sitten teltalle puroja seuraten. Puro menee lopulta kuruun ja on valittava. Itse menin helppoja alamaita pienemmän Jeagilskoahpajärven kautta, mutta suorempaan olisi vain täytynyt nousta hieman. Kuru loppuu kohta mutkan jälkeen. Lepopäivän jälkeen menin samaa reittiä takaisin kuin olin tullutkin.

Sarekit jäivät tältä kesältä koronaepidemiasäännösten vuoksi. Viimeinen niitti oli oma terveyshuoli polven rasitusvammasta ja peräpukamasta. En halunnut pitää karanteenia enkä uskaltanut edes rasittaa polvea pitkän vaelluksen kautta. Ylipainoakin oli hieman enemmän kuin viime vuonna valtavasta pikalaihduttamissta huolimatta. Jokilaakso lähes 600 metrissä oli aivan nautittavaa tunturiluontoa ja kivierämaa ympärillä lumosi mielen. Poromiehenmönkijän lisäksi näin yhden teltan paluumatkalla sekä yhden marjastajan aivan ennen loppulaskua. Mäkäräongelmien lisäksi etenkin 300 metrin telttaleireissä oli aika paljon hyttysiä. Myrkkyä en kuitenkaan kertaakaan käyttänyt ja tavan mukaan keittelin niiden kanssa pää absidissa absidissa ruoat ja kahvit. Aurinko nousi yhä aikaisin, mutta ei heti kuumottanut ihan kovaa. Ehkä elokuu olisi viisaampaa retkeilyaikaa tula seudulla? No tulinhan pois elokuun puolella