1 viesti / 0 new
Sarekretkeilijä
Suljitelman ympärivaellus

Sulitelmaa on siis kierretty. Stadakilta etenin Miehtervaggen kautta lähes Nordkalottledenille/Pohjoiskalottireitille. Totesin Miehtervaggessa kyllä löytyvän korkeimmaltakin kohtaa jostakin jopa teltanpaikkoja. Teltta olisi kuitenkin hyvä saada juuri sinne, jos sieltä haluaisi lähteä helpoimmalle Sulitelman huiputusreitille. Onneksi siis olin jäänyt Stadakin rannalle mahtaviin maisemiin. Jos Miehtervaggessa olisin (sinne olin ensin aikonut leiriytyä) jättänyt teltan ensimmäisen järven rannalle, olisi sieltä ollut vaikeampi lähestyä helppoa reittiä laaksoa pitkin. Stadakilta pääsee hyin helppoa maastoa aiemmin kuvatulle reitille ylös.

Sulitelmalta tulin kaksi kertaa sitten takaisin Stadakille jyrkempää pohjoisrinnettä pitkin ja melekin koko ajan lumia pitkin. Se oli tosin ehkä vaarallistakin, koska lumi oli kovempaa kuin 11 vuotta aiemmin. Huipulla tapaamani Oliver-niminen vuorikiipeilijä sanoi, että siinä on vaaransa. Sulitelman huippujen välinen kannas ylhäällä on kyllä ihan helppo, vaikka se näyttää hirveältä pohjoisemmalta huipulta katsoen. Alas pääsee noin tunnissa lumia pitkin (siis Stadakin rannoille asti). Yöllä tosin  alapäässä unohdin takin riisumistauolle karttalaukun arvotavaroineen. Oli siis kivuttava jyrkkää lumipenkkaa (kaikkein jyrin osuus) yli 150 m takaisin. Siksi en ollut teltalla klo 12, vaan klo 00:45.

Siirryttäni alemmas htyttysten määrä kasvoi melkoisesti. En käyttänyt myrkkyä, mutta öisin katsoin parhaaksi pissata trangian kattilaan ja heittää lastin pihalle. En viitsinyt lähteä hyttysten raadeltavaksi. Parina yönä reissun aikana tuuli jonkun verran ja teltta piti meteliä vaikeuttaen yöunia huomattavasti. Stadakilla kerran (pidin lepopäivän siellä huiputusten jälkeen) ja kerran seuraavassa leirissä Nordkalottledenin lähellä.

Ilmat olivat siis krikkaat ja yleensä pilvisyys melko vähäistä ja yläpilveä. Vain maanantaina iltapäivällä oli myös huippuja peittäviä pilviä. Tiistai oli kuitenkin pilvetön (aamulla oli jonkun verran jämiä, mutta ne haihtuivat aamupäivällä) ja nousin Tsähkokille. En kuitenkaan hoksannut heti pukea varavaatetta, vaan aloin valokuvata paitasillani. Salakavalan kylmän tuulen kuivattua hien huomasin hieman kylmettyneeni. Yksi varapaita päälle ja takki, mutta silti piti aina välillä liikkua ja mennä tuuulensuojaan, koska viima jäyti, vaikka tuuli ei ollut kova. Jouduin odottamaan pilvien katoamisen ja sitten syömään. Alas tultuani tajusin, että saatoin olla vilustunut. En uskaltanut jatkaa Haddit-järvellle, joten käännyin Gallojärven rannalta takaisin teltalle. Ajattelin mennä Hadditille seuraavana päivänä tai pitää lepopäivän. Lepäsin aamun, mutta vilustumistuntemukset jatkuivat. Siis lähdin etenemään puolilta päivin kohti Pieskehaurea, vaikka oli ollut lähellä, etten lähtenytkin Hadditille. Pelk'sin, että jos yöt kylmenevät, ties mikä tauti uhkaisi. Lämpö oli palannut ja helle ja paarmat piinasivat. Leiriydyin Lairojohkan varteen n. 2 km silloista. Uskalsin taas kylpeä puroon jonkun kaivamassa ammeen tapaisessa kuopassa, koska kylmettymisoireet olivat onneksi loppuneet.

Yöllä oli taas tuullut eikä muutenkaan huvittanut pitää lepopäivää. Halusin nähdä loppumatkan hyvässä säässä. Mieleen kohosi myös ajatus Björntoppenista hyvässä säässä. Tuuli oli herännyt siis ja ilma viileämpi. N. 22 km pitkä osuus Ny Sulitelmalle sujuisi hyvin. Auto oli oikeastaan tuvasta vielä ylempänä, plaanilla patorakennelmien tunnelin luona. Jotkut olivat röyhkeästi vieneet autoja vielä ylemmäs patotien levennyksille.

Olin lukenut, että Låmivatnetin pohjoispuolen polulla olisi vaikeahko kahlaus. Näin ei kuitenkaan ollut. Päivä oli tosin viileämpi, mutta ilmeisesti kahluulla oli tarkoitettu Otervatnetin puroa. Siinä oli kuitenkin kaksi teräskourua siltana. Polku Norjan puolella oli hyvä. Aivan valtakunnan rajalla oli jo T-reitin kiviä. Minulta ne ensin pari kertaa katosivat, mutta ylhäällä reittiä ei oikeastaan tarvinnut. Tosin törmäsin levehköön lampeen, joten juduin poikkeamaan n. 200 m takaisin reitille. Alaspäin polun merkti erottuivat hyvin. Ruotsin puoleltakin oli selkeää edetä ylös, vaikka polkua ei siellä ollut lukuun ottamatta aivan siltojen luota lähtöä. Siunasin reittivalintaa, sillä karu ylänköosuus oli mainio, vaikka en viitsinyt jäätikköjärveä poiketa katsomassa. Joku aiemmin kysyi mahdollisuutta kulkea Låmivatnetin rantaa. Se olisi suurelta osin ollut mahdollista. Mutta siihen ei ollut syytä, sillä polku oli hyvä ja selkeä eikä juuri noussut ja laskenut liiaksi.