1 viesti / 0 new
Sarekretkeilijä
Offline
Viimeksi kirjautunut: 9 tuntia 3 min sitten
Liittyi: 15.09.2015 - 18:39
Nordtoppen Sarekissa ym.

Olin tässä taas 8 päivän reissulla. Vaihteen vuoksi menin Guhkesvaggeen Niendon kautta. En muistanut, mistä polku lähtee kohti Sluggaa ja Vuoskelvaggea, koska en ollut mennyt oikein myöskään v. 2006. Tuolloin nappasin eri polun pään. Takaisin taisin haahuilla polusta sivuun loppupuolella ja rantaan. Karttaa oli paha lukea, koska uusia poroerotuksia oli rakennettu. Olisi kai pitänyt kysyä Stora Sjöfalletista. Kuulin, että poroerotuksen läpi pitäisi mennä. En kehdannut ja paikkakin oli hakusessa. Lähdin aitojen takaa hataraa polua ja päädyin haahuilemaan jyrkimmässä rinteessä, louhikossa ja mutaikossa ja purouomien ym. kumpareiden rinteillä suuren hyttysparven ahdistaessa. Pääsin sitten polulle tultuani suoplaanille ja ylitettyäni sen. Takaisin tullessani huomasin, että polku olisi lähtenyt välittömästi Jertasuoloin saaresta tultaessa, heti ensimmäistä tieuraa pitkin eli sen päästä, jossa poroaidassa oli aukko. Mitään merkkinä ei tosin ollut, mutta vanhasta retkeilijöiden opastaulusta olisi kai pitänyt jotain arvella.

Ylhäälläkin polku haarautui. Vanhasta muistista tiesin, että ainakin yksi polku meni Njabbejohkan mukavalle ylityspaikalle, mutta liian alas, koska jatko olisi pajukkoa ja joen varsikin ylöspäin pajukkoa. Otin sitten korkeutta, koska en ollut varma, olinko enää oikealla polulla. Takaisin tulklessani huomasin, että pienellä polulla polku oli haarautunut, jolloin olisi pitänyt lähteä pienen puron vartta mieluummin. No sekin haara kannattaa varmasti hylätä ennen isoa jokea. Törmäsin takatullessa siis siihen toiseen polun latvaan.

Njabbejoki oli valtavan vuolas, koska oli ollut lämmintä ja sulamista sekä kai sadettakin sinä päivänä. Edellisenä päivänä oli joku saksalainen (sain tietää tänään) hukkunut Guhkesvaggessa, mutta nbiin, että oli kompastunut purossa ja lyönyt päänsä kiveen, jolloin taju oli lähtenyt. Kaveri oli saanut liian myöhään kiskotuksi vedestä. Ainiin, joki olikin ollut illan tavoite, koska olin lähtenyt illalla liikkeelle Suorvan pysäköintipaikalta. Saaren yli ei enää saa viedä autoa. Aamulla ylitin joen n. 800 metrissä illalla katsastamassani paikassa. Joki oli myös aavistuksen säyseämpi kuin illalla. Takatullessa huomasin useita hyviä paikkoja ylempänä ylittää joki. 12 vuotta aiemmin ei joki mielestäni ollut noin vuolas.

Joen jälkeen kannattaa ottaa korkeutta n. 850 metriin, jossa voi edetä hyvin. Aivan ennen Sluggajokea on pajuja. Ei yhtään, jos ottaa korkeutta hieman ennen jokea lisää. Kuitenkin se menee hukkaan, jos ottaa liikaa, koska joki on painanteessa siitä ylöspäin, missä rinne alkaa jyrketä. Jos haluaa pajujen läpi joen jälkeen vähällä vaivalla, kannattaa pudottautua taas alemmas, jolloin saattaa hyvällä onnella löytää polun siitä, missä pajut taas alkavat. Takaisin tullessa polun huomaa kyllä Niendolta lähdettäessä. Tosin se haarautui yhdessä paikassa pajujen alkaessa...

Teltan löin n. 1 km Vuonesjiegnalta tulevasta purosta itäänpäin. Vuojnesnirram ja muut laakson alueet lähellä jokea ovat yhtä suota, joten kannattaa hakeutua rinteen alkuun tai niille main. Paikkoja on siellä täällä, purojakin kyllä, mutta aika harvassa. Jäätikköpurojen välissä oli vain 1 tai 2 kunnon puroa. 27.7. huiputin Nordtoppenin. Vaikka säätiedotus lupasi kirkasta, muutama pilvi puolenpäivän aikaan ja myöhemmin oli muutaman huipun edessä aina välillä. Ajan kanssa kaikki näkyi. Nyt huipulle pääsi helpommin, koska vuonna 2015 kuvaamani lumiköli oli sulanut. Aivan huipulla taitaa olla lumen alla jäätäkin tai ainakin nyt muutama päivä myöhemmin jää alkoi paistaa kaukaa katsoessa vai oliko vain jäätynyttä lunta? Kävi mielessä, että olinkohan ylhäällä kävellyt liian luottavaisena ja lähellä rinnettä Gasska Sarekjiegnan suuntaan. Siis etelään. Pohjoiseen onkin selkeä pudotus. Josko olisi voinut lumi liikkua jään päällä? Helpoin reitti huipulle on kanttia pitkin, joka nousee em. jäätikön reunalla. Alas tulin samaa reittiä, vaikka lunta pitkin olisi kai päässyt helpommin, tosin kauemmas tulosuunnasta.

28.7. olikin se varsinainen hellepäivä, jolloin päätin käydä Vuojnestshokalla 12 vuoden tauon jälkeen. Hieman auermainen ilma tai jokin kähärä tuolloinkin aavistuksen haittasi aivan kauas katsomista, mutta melko hyvin kohteet erottuivat hyvinkin kaukaa. Kävin myös huipulla 1942. Maisemat kaksoishuipulta olivat mielestäni jopa komeammat kuin Nordtoppenilta, koska nyt näki hyvin hparille ja Pårten suuntaan ilman massiivin estelyitä. Myäs muut kohteet tuntuivat näkyvän jotenkin ihanteellisesti. Alas tultuani tuntui siltä, että jäätikköpuro olisi päivän aikana kaksinkertaistanut voimansa. Jo aamulla oli saanut hakea ylityspaikkaa. Nyt sama ylityspaikka tuntui paljon vaikeammalta. Vesimassat vaikuttivat todella vaarallisilta siellä, missä virta ei toden teolla jakautunut leveälle ja siis todella leveälle ja tasaisesti. Suistoon asti ei kuitenkaan tarvinnut mennä.

Seuraava päivä meni levon merkeissä ja kauniin aamun jälkeen ilma tasaisesti huononikin illaksi, jolloin saapui sadealue. Pitkä ennuste oli mennyt pieleen, eikä ihan kaunista viikkoa tullutkaan. Seuraavana päivänä ilma illaksi kaunistui. 31.7. päätin huiputtaa Skanatshokan. Sinne pääsi hyvin Alep Niendon vartta seuraten. Ylhäällä siirryin puron pohjoispuolelle ja lopussa lumelle, jota riittikin mukavasti ihan huipulle asti. Pilviä oli jo ilmaantunut ja kähärää, mutta Sarekin massiivi näkyi upeasti ja Ähparkin sekä Akka. Niitähän tuolta lähinnä mennään ihailemaan. Myös Kebnekaisen suunnasta näkyi paljon, mutta etekään ei. Pian pilviä tulikin jo Sarekin huippujen ylitse. Illaksi tulikin sitten ilmavirtaukkosta lähistölle ja sadetta Guhkesvaggeen. 1.8. huitaisin koko matkan autolle eli n. 27 km kartalla. En viitsinyt enää leiriytyä, koska olin Njabbejoella jo klo 14.30 Suomen aikaa. Arvasin myös, että taas kaunin aamun jälkeen illaksi juuri sinne tulisi ehkä ukonen ja niin tulikin.