1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Markku Jussila
Voiko ilmailu olla outdooria?

Ultrakevyet ja muu harrastelentäminen yleistynyt aika paljon. Jotenkin sellainen fiilis että ilmailuharrastuksissa ja ulkoilutouhuissa tai ainakin niiden harrastajissa saattaa olla jotain samaa. Ilmailussa ei olla ulkona mutta ilman, tuulien ja säiden tulkinta ja niiden mukaan toimiminen on ilmailussa vähintään yhtä tärkeää kuin outdoortouhuissakin. Ja veikkaan että harrastelentäjillä myös kauniit maisemat ovat iso osa lentojen viehätystä.

Voisiko ilmailuakin siis pitää outdoorina?

Ja kiinnostaako esim. Relaan jengiä ultrakevyillä tai muilla pienlentokoneilla lentely? Tai löytyykö täältä jopa harrastajiakin?

Kaitsu

Kaverini Peräojan Ike pyrki vuoden 1984 kunnallisvaaleissa Kouvolan kaupunginvaltuustoon SMP:n listoilta. Pääteemoina olivat: liikennevalot pois Kouvolasta ja purjelentohalli Kouvolaan. Sllloinhan lentäminen olisi ollut indooria! Ike ei päässyt valtuustoon.

kilpuri

Aika vaarallista tuo ultrakevyillä lentäminen jopa ulkoilulajiksikin?

http://www.hs.fi/kotimaa/a1414552099212

Korpijaakko

En tiedä olenko jotenkin ajatusmaailmaltani rajoittunut, mutta minun on vaikea mieltää moottoriuhreilua outdooriksi. Eli jos pienkoneilla tai ultrakevyillä lentokoneilla lentäminen on outdooria, niin eikö silloin ole myös motocross, jääradoilla autoilu tai ja vaikkapa kilpaveneily luonnonvesissä?

Ei siis toimi itselleni. Purjelentäminen olisi vähän lähempänä, analogiahan voisi olla helihiihtoon tai ihan vaan hissien käyttöön rinteessä eli konevoimin ylös ja painovoimaisesti alas mahdollisimman tyylikkäällä suorituksella. Tuntuu kuitenkin, että kontaktipinta luontoon on paljon hatarampi. Ei silti toimi itselleni.

Se mikä kuitenkin toimii minun mielikuvissani on liitovarjon käyttö silloin kun liikutaan (pääosin) lihasvoimin eikä varjoa vedetä ilmaan moottorilla. Netissä näkee niin hienoja reissukertomuksia liitovarjoretkistä vuorilla, että se vaikuttaa ihan selvästi outdoorilta. Ollaan ulkona elementtien armoilla, liikutaan luonnossa (niin pinnalla kuin sen päällä) ja hyödynnetään luonnonvoimia (painovoima, nosteet, tuulet).

Tietysti voisi olla paikallaan aloittaa siitä vanhasta keskustelusta, että mitä on outdoor? Käykö kalastus, sienestys, marjastus ja metsästys? Käykö vesihiihto? Purjehtimine? Kilpapurjehtiminen olympialuokissa? Entä rullaluistelu (asfaltilla)? Ja mikä näitä kaikkia outdoor-lajeja yhdistää vai onko outdoor vain kokoelma erilaisia lajeja ja alakulttuureita, jotka mielletään kuuluvaksi outdooriin ilman muuta yhteistä nimittäjään kuin subjektiivinen fiilis kustakin lajista?

punni

Näkyi kesällä pääkaupunkiseudulla taivaalla sellaisia "moottoriliitovarjoja". Jonkun mopon tai ruoholeikkurin moottorin avulla lentävät liitovarjoilla max muutaman sadan metrin korkeudessa.

Hienolta näyttänyt ja kiinnostaa ja vaikuttaa omasta mielestäni aika ulkoilumaiselta!

Markku Jussila

[quote=punni]

Näkyi kesällä pääkaupunkiseudulla taivaalla sellaisia "moottoriliitovarjoja". Jonkun mopon tai ruoholeikkurin moottorin avulla lentävät liitovarjoilla max muutaman sadan metrin korkeudessa.

Hienolta näyttänyt ja kiinnostaa ja vaikuttaa omasta mielestäni aika ulkoilumaiselta!

[/quote]

Onhan toi aika kaukana moottoriurheilusta vaikka moottorikin on?

Moottorista huolimatta noissa käytetään pääasiassa luontoa ja säätä taitavaksi hyväksi, eikä vain edetä sillä moottorilla luonnosta ja säästä välittämättä. Tuossa luonnon ja säiden hyödyntämisessä ja harrastuksen riippuvuudessa niistä on minusta yksi outdoorin tunnusmerkki. Se täyttyy monenlaisessakin lentämisessä.

Voisi kai ajatella jopa niinkin että lentäminen on ultimate outdooria tai aina ulkoilun kirkkain kruununjalokivi, jota jokaisen aktiiviulkoilijankin kannattaisi kokeilla?

Runo_Jorma

[quote=Markku Jussila]

Moottorista huolimatta noissa käytetään pääasiassa luontoa ja säätä taitavaksi hyväksi, eikä vain edetä sillä moottorilla luonnosta ja säästä välittämättä. Tuossa luonnon ja säiden hyödyntämisessä ja harrastuksen riippuvuudessa niistä on minusta yksi outdoorin tunnusmerkki. Se täyttyy monenlaisessakin lentämisessä.

[/quote]

Omasta mielestä jonkin "rajan veto" outdoor lajien ja muiden välille on vähän häilyvää. Jos homman pitää perustua tuohon sään ja luonnon lukemiseen, niin miten esim. moottorikelkkailu jäätiköllä tai vuoristossa, jossa tulee samoja elementtejä kuin offarin laskemisessa?

Tai enduro moottoripyörällä satojen kilometrien erämaassa ajaminen? Toisaalta jos vetää rajan tuohon että "Pusketaan moottorilla luontoa vastaan" eli siis rajataan vauhdikkaat ym. lajit pois, niin miten esim. soutuvene perämoottorilla tai muut vastaavat lajit joissa moottori on pieni apu?

Omasta mielestä koko termi "Outdoor" on aika paisunut termi, joka laveimmillaan tarkoittaa luonnossa tekemistä. Tuoko rajan vetäminen jotain sisältöä lajiin, tai tarvitaanko ylipäätänsä rajoja outdoor- ja muiden lajien välille?

PeeTee

Huono kysymys! Mitä välii onko outdooria vai ei?

Eiks järkevämpää kelaa että kiinnostaisko outdoorjengiä myös ilmailu ja lentämine?

matti

[quote=peetee]

 

Eiks järkevämpää kelaa että kiinnostaisko outdoorjengiä myös ilmailu ja lentämine?

[/quote]

Siis jos Markku haluat tietää sytyttääkö ilmailu Relaalaisia tai  vetääkö ilmailuaihe lisää väkeä Relaan piiriin niin perustetaan uusi aihe ja katsotaan syntyykö järkeviä keskusteluja? Ilmailijoilla ja laskuvarjohyppääjillähän on omat fooruminsa, joilla valtaosa varmaan palloilee oli Relaassa mitä hyvänsä. Mutta joku hiki-luonto-ilmailun alalaji voisi menestyä täälläkin?

Have

Outdoorista en tiedä, mutta itselläni jako - talvisin laskuhommat ja kesäisin purjelento - toimii oikein mukavasti. Tuttavapiirissä käytyjen keskustelujen perusteella voi sanoa, että 9/10 ei-ilmailijasta ei tiedä mitä purjelento on ja mistä siinä on kysymys. Kevään ja kesän taas saapuessa suosittelen lämpimästi kaikille relaalaisille ainakin tutustumislentoa, niitä järjestävät käytännössä kaikki ilmailukerhot. 

Täältä lisätietoja ja lista kaikista ilmailukerhoista kautta maan: http://www.ilmailuliitto.fi/fi/lajit/purjelento

Youtubesta löytyy upeita purjelentovideoita hakusanoilla gliding tai soaring. 

kiravuo

Termien määrittely tulee aina välillä tarpeelliseksi, syystä jos toisesta. Jos huomaa pohtivansa "kuuluuko A termi B määrittämään joukkoon" eikä saa otetta, kannattaa pohtia miksi kyseinen joukko on alunperin määritelty.

Aloitetaan semanttisella analyysillä: Outdoor on suomeksi ulkoilu ja tuohon vanhempaan kotimaiseen termiin liittyy ainakin minun mielessäni ajatus siitä, että lähdetään kotoa raittiiseen ulkoilmaan liikkumaan lihasvoimin. Kävelyä, hiihtämistä, melontaa, pyöräilyä jne. En kokisi luontevaksi kutsua ajolenkkiä avoautolla tai helteessä uimarannalla makailua ulkoiluksi, vaikka noissakin puuhissa ollaan ulkoilmassa. Lainasana "outdoor" ei mielestäni tuo tähän suurta eroa.

Toinen lähestymissuunta on nimikkeen alla olevia asioita yhdistävät seikat. Lassin retkiaitasta tuli "Outdoor store". Eri outdoor-harrastuksissa käytetään osittain samoja vermeitä ja varusteita. Meloja, pyöräilijä ja vaeltaja voivat nukkua samanlaisessa makuupussissa ja kokata samanlaisella keittimellä. Samat aluskerrastotkin toimivat jne. Jos kysyt retkiluisteluporukalta moniko meloo ja laskee telemarkkia, käsiä nousee aika mukavasti. Voidaan esittää, että on olemassa ihmistyyppi "outdoor-harrastaja", joka harrastaa useampaa ulkolulajia ja selvästi kokee viihtyvänsä ulkoilmassa ja luonnossa, lajista riippumatta.

Nyt jos tähän otetaan mukaan esim. purjehdus tai lentäminen ultrakevyellä tai purjekoneella, voidaan pohtia voiko näitä lajeja kutsua outdooriksi tai ulkoiluksi. Itse sanoisin että ei ja heitän tähän täysin epätieteellisen perustelun: väline on ihmistä painavampi, sekä vähän tieteellisemmän perustelun: liikevoima ei tule ihmisestä.

Sitten vielä totean että asialla ei ole mielestäni hirveästi väliä. Jos menen outdoor-messuille tai outdoor-kauppaan ja siellä kaupataan minulle jotain, joka liittyy purjehdukseen tai ilmailuun, en saa sätkyä enkä ala mussuttaa, kuten alkaisin jos esillä olisi kodin siivousvälineitä, 60 tuuman stereoita tai auton iskunvaimentimia.

kiravuo

Hobgob

[quote=Markku Jussila]Voisi kai ajatella jopa niinkin että lentäminen on ultimate outdooria tai aina ulkoilun kirkkain kruununjalokivi, jota jokaisen aktiiviulkoilijankin kannattaisi kokeilla?

[/quote]

Joo
Heti kun jokaisella ulkoilijalla on se pari tonnia vähintään ylimääräistä pätäkkää /vuosi &ongelma on, ettei Suomi oikein sovellu liitolajeista kuin purjelentoon, koska meillä ei ole vuoria. Kerhotasolla purjelento maxaa sellasen 3 k€ tai ennemmin 5 k€/vuosi Kokeilemaan toki pääsee halvemmallakin, mutta harrastusta ajattelevan kannattaa mieltää rahalliset &psyykkiset vaateet. (=jos ei potki ÄO &spatiaalinen hahmotus paremmin kuin keskivertopersulla, niin tulee "tiima" kalliiksi. 2 kolmesta purjelennon aloittaneesta lopettaakin lajin ensimmäisen kolmen vuoden aikana)

[quote=kiravuo]...Nyt jos tähän otetaan mukaan esim. purjehdus tai lentäminen ultrakevyellä tai purjekoneella, voidaan pohtia voiko näitä lajeja kutsua outdooriksi tai ulkoiluksi. Itse sanoisin että ei ja heitän tähän täysin epätieteellisen perustelun: väline on ihmistä painavampi, sekä vähän tieteellisemmän perustelun: liikevoima ei tule ihmisestä...

kiravuo[/quote]

Pyhällä hengelläkö ajattelit purjeveneiden &erillaisten liiturien liikkuvan...
Junttia taannoista liikunnanopettajaani lainaten "Ei slalom urheilua ole; konevoima vie ylös &painovoima tuo alas.", mutta osasi miekkonen sentään kovistella &Xseerata ala-asteikäisiä...

Highlander

Itse saan leipäni palkkatyöstä ilmailussa ja tämä topikki on omalla tavallaan aika mielenkiintoinen. Aikanaan olin lapissa töissä ja tuli puheltua+puuhasteltua jonkinverran suksi ja vesitasolentäjien kanssa. Kyllä nuissa maaston laskuissa ja nousuissa on jonninmoista outdoorin katkua; arvioidaan lumiolosuhteita ja kantavuuksia jne. Muutamat lenteli jänkälle nuotiokaffeille, onhan se yhdenlaista outdooria... ;) 

pultti

Moottoripyöräily on outdooria.

hardman

Mitä ihmeen väliä sillä on katsotaanko esim. jonkin ilmailun muodon kuuluvan "outdooriin"?

punni

[quote=Highlander]

Itse saan leipäni palkkatyöstä ilmailussa ja tämä topikki on omalla tavallaan aika mielenkiintoinen. Aikanaan olin lapissa töissä ja tuli puheltua+puuhasteltua jonkinverran suksi ja vesitasolentäjien kanssa. Kyllä nuissa maaston laskuissa ja nousuissa on jonninmoista outdoorin katkua; arvioidaan lumiolosuhteita ja kantavuuksia jne. Muutamat lenteli jänkälle nuotiokaffeille, onhan se yhdenlaista outdooria... ;) 

[/quote]

Onkohan tuo maastoon nuotiokaffeille lentely tulevaisuutta vai menneen maailman kaikuja?

Highlander

Kyllä se taitaa olla suksilentäminen laskusuhdanteessa, hintalappu on aikamoisissa svääreissä yleisilmailussa nykysellään. 100LL poltsikka kustantaa 3,15€ per kg...

Mutta ihan vaan selventääkseni kommenttiani; roottori tai kiinteäsiipisten moottori-ilmailu ei kyllä ole minun mielestä outdooria, ei vaikka laskisi pohjoisnavalle...

Have

[quote=hobgob]

Heti kun jokaisella ulkoilijalla on se pari tonnia vähintään ylimääräistä pätäkkää /vuosi &ongelma on, ettei Suomi oikein sovellu liitolajeista kuin purjelentoon, koska meillä ei ole vuoria. Kerhotasolla purjelento maxaa sellasen 3 k€ tai ennemmin 5 k€/vuosi Kokeilemaan toki pääsee halvemmallakin, mutta harrastusta ajattelevan kannattaa mieltää rahalliset &psyykkiset vaateet.[/quote]

 

Pitää kommentoida tuohon hintatasoon, että ainakin meillä kerhon hinnoittelu on sellainen, että maksut koostuvat kahdesta osasta - konevuokrista ja hinausmaksuista. Konevuokrat voi maksaa 550 euron kausikortilla ja hinaukset maksavat 30 euroa kappale. Tyypillisesti hinauksia tarvitaan päivässä yksi tai kaksi. Eli jos lennät kesässä esimerkiksi 30 päivää (todella paljon) maksat hinauksia noin tonnin ja konevuokria sen 550e. Toki eri kerhoissa on erilaisia hinnoitteluja ja varsinkin uudemman kaluston konevuokrat ovat helposti korkeammat. 

Suurin kertainvestointi onkin lupakirjakurssi, jonka kustannukset meillä ovat noin 2500e. Onko se sitten paljon vai ei? Menee sitä rahaa esimerkiksi randoiluunkin alkuinvestointeina, kun hommataan sukset, siteet, skinit, sauvat, reppu, vaatteet, lumiturvallisuussetit, kompassit jne. varusteet. 

Hobgob

Have Minkälaisen koneen kerhossanne saa käyttöön tuolla rahalla? Missä kerho mahtaa sijaita? Onko kerhossa riittävästi koneita halukkaille vai kenties jono kelipäivinä kentällä?

30 lentopäivää hinauksia, eikä kuin muutama räpsy? Silloin on moniulotteinen ajattelu &kelitkin kohdallaan. Usein näkee kuitenkin niin aloittelijoita, jotka ottavat 2 tai 3:kin hinausta päivässä kuin kokeneita, jotka lähtevät täysillä ballasteilla ahneesti &räpsähtävät, ennen kuin saavat kiinni. Voihan tonnilla toki löttöstellä tusinan tuntia vuodessa, mutta monille tulee vastaan lisäksi bensat kentälle, maastolaskujen hakukeikat (bensat +pullakahvit hakijoille) &muuta satunnaista pientä, kuten hinaukset tonniin, joten väittäisin kolmen tonnin olevan realistinen minimi /vuosi.

Lupakirjakurssikaan ei useimmilla mene tuohon perushintaan, koska useimmat joutuvat ostamaan muutaman tai tusinan koululippuja lisää, hankkimaan lentolasit, ajelamaan kentälle tai uhraamaan lomaa jne., joten siihen voi lätkäistä tonnin päälle. Kun vielä lisätään kerhoon liittyminen &ekan kauden konevuokrat &räpsyliput, niin ei paljon ihmetytä, miksi valtaosa lentäjistä on vähintään diplomi inssejä. (Jos ekalla kaudella EI lennä peruskurssin päälle, joutuu tod. näk. lentämään tokan kauden alussa hieman koulua)

Kiravuo saatat olla oikeassa; liitimet vain leijuvat taivoissa &purjeveneet liplattavat ulapoiden halki kipparin nostellessa shampanjahuilua, mutta silloinhan soutuvenekkin liikkuu ilmaiseksi, koska siinähän on tasapainotetut &vipuavat airot; sen kun vain ajattelloo, niin vene liikkuu.

kiravuo

Soutuvenettä olen peruuttanut sen verran että siitä tulee hiki. Purjeveneen pinnassa ei ole tähän mennessä tullut pahemmin hiki, ellei ole pläkä ja helle, eniten on rasittunut ääni, kun on pitänyt viestiä miehistölle hetkeä aiemmin esitettyjen toimenpiteiden suoritusaikataulusta ja käytettävistä aikayksiköistä, joita ei löydy kalenterista. Lentokoneen ohjastamisesta ei ole kokemusta, mielestäni on yhteiskunnan kannalta parempi että en lennä tai käsittele räjähteitä.

Mutta tässä kai kyse on siitä miten outdoor määritellään ja miksi. Toki voidaan todeta että kaikki ovesta ulos raittiissa ilmassa on outdooria, sitten tulee mukaan avoautoilu ja moottorikelkkailu. Joka saattaa olla ihan hyvä juttu. Minä jotenkin edelleenkin miellän outdoorin retkeilyksi sen eri muodoissa, lähinnä kai siksi että noissa yhteyksissä olen sanaa kuullut käytettävän. Vermeet ja asenteet ovat suunnilleen samat, oli alla sitten kajakki, vaelluskengät tai sukset.

Kiintoisaa on pohtia miksi avauksessa haluttiin purjelennolle outdoor-statusta. Minä en ole mieltänyt kuuluvani klubiin, jonka ovella on portsari ja jäsensihteerillä jonotuslista, mutta jos näin on, ihan kiva. Larry Niven taisi joskus kirjoittaa tästä, kuinka hienot kulttuurikirjailijat puhuivat tieteiskirjallisuuden ghetosta ja Niven koki pikemminkin kuuluvansa "country clubiin", paremman väen kerhoon, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja keskustelevat yhteisistä kiinnostuksenaiheista.

kiravuo