Giro d`Espoo 2013 summasummarum

Herättyäni aamulla, katselin ulos ikkunasta, tummanpuhuva itäinen taivas ei näyttänyt lupaavalta. Olin mielessäni päättänyt että jos taivaalta ropisee vettä, niin en osallistuisi tapahtumaan.

Olin edellisenä iltana kantanut fillarini ja ym härpäkkeet autoon, aamiaisen jälkeen oli mukavampaa hypätä autoon ja nokka kohti Espoota.

Pre Race aamiainen:

 

Espoota kohti ajaessani tähyilin taivaalle, odottaen vesisadetta, joka ei ilokseni alkanutkaan, tuuli sensijaan tuntui aika navakalta. Tuulen suunnasta päätellen joutuisimme fillaroimaan useita kymmeniä kilometrejä vastatuuleen.

Kisakeskuksessa oli täysi hyörinä päällä kun saavuin sinne, en tosin tarkkaa lukua osallistujista tiedä mutta paljon oli joukkoa liikkeellä. Silmiini sattui myöskin "luonnonkaasulla" toimiva polkupyörä, virtaviivainen, kenties tuulitunnelissa testattu?

  

Yhteistyökumppanien telttoja oli pystytetty alueelle, tummanpuhuva Bianchi oli minun mieleen mutta liian arvokas sopiakseni minun budjettiini.

 

Kisa-infosta sain lähtönumeroni ja suuntasin takaisin autolle jossa vaihdoin asusteeni pikaisesti. Geeliä ja patukkaa napaan, olin valmis starttiin.

 Nopeusluokkia oli useita, hivuttauduin 26km porukkaan jossa toimi kaksi (järjestäjien toimesta) vauhdinpitäjää. Ministeri Alexander Stubb oli lupautunut tapahtuman suojeliaksi, hänen äänensä kaikui mikrofonista, en tosin kovan tuulen vuoksi kuullut paljoakaan mitä hän puhui.

Startti tasan klo 11:00, kärkiryhmää seurasi eri nopeusluokat, kesti tovin ennenkuin ylitin lähtölinjan. Nopeusryhmämme eteni rivakkaa tahtia porukan perässä, vapaa vauhti alkoi n. 9km kohdalla.

Kirkkonummella (35km) oli ensimmäinen huoltopaikka, jonka missasimme. Vauhdinpitäjät kysyivät että käännytäänkö takaisin, porukka oli kuitenkin sitä mieltä että jatketaan. Mäkiä ja mutkia oli kyllä ihan kohtuullisesti, Veikkolassa (69km) oli seuraava huoltopaikka missä ahdoimme suun täyteen banaania, rusinoita ja suolakurkkuja. Hupia kesti 10 minuuttia, jatkoimme matkaa.

Kiersimme Bodomjärven kovassa sivutuulessa, edelläni ajoi aika kookkaita kavereita jotka tuulenpuuskien voimasta heiluivat puolelta toiselle. Järven pohjoispuolelta ajettiin Röylään (96km), jossa sijaitsi viimeinen huoltopiste, osa porukasta pyyhkäisi ohi, niin myös minä. 

Turuntie ja Kuninkaantie antoi hyvävauhtiset laskut, gps:n mukaan reilusti yli 50km/t. Pelkäsin jo etukäteen Jorvin sairaalan nyppylää, pelkoni osoittautui todeksi, oikea reisilihas oli menostasen verran suivaantunut että sain kunnon krampin, näin kävi myöskin viime vuonna. Puolet mäestä meni kävelyksi.

Kauniaisten keskustan läpi, Mankaalle ja Tapiolan Urheilupuisto tuli näkösälle.

 

Linkissä Endomondo, soritukseni. http://www.endomondo.com/workouts/194860580/443504

Nettoaikani 4:15:52 aika oikeutti sijalle 440. 555 tuli maaliin kuntosarjassa. Pirkan ajot 2 viikon päästä Tampereella, ehkä?

Voittajien on helppo hymyillä.

 

Hyvää kesän alkua kaikille.

++Björn++

Käyttäjän cusinero kuva

cusinero

Markku Jussila
Re: Giro d`Espoo 2013 summasummarum

[quote=cusinero]Pirkan ajot 2 viikon päästä Tampereella, ehkä?[/quote]

Pirkan Yöpyöräilyä voi suositella. Reilusti tunnelmaa ja spessufiilistä normipyörätapahtumiin verrattuna. Ja välttyy hotelliltakin. Kun ajaa rauhallista tahtia niin jaksaa maalissa valvoa ekalle aamujunalle, tai vastaavasti jaksaa parinkin tunnin autossa Hakametsän parkkipaikalla nukkumisen jälkeen ajaa etelään kun kirkas aamuaurinko auttaa heräämään ja piristymään.