1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Akipee
Vapaalaskua Buskerudin, Hordalandin ja Sogn og Fjordanen lääneissä

Olemme pääsiäisen kieppeillä lähdösä Hemsedaliin hiihtohommiin. 
Koska tuohon aikaan saattaa Hemsedalissa olla ruuhkaista ja oma autolla liikutaan, tekisi mieli tehdä road-trip Hemsedalin ulkopuolisilla alueilla.

Onko kenelläkään kokemusta laskuhohommista otsikossa mainittujen läänien alueella? 
Haaveilen, että noiden kolmen läänin alueelta löytyy vielä ruuhkattomia takamaastoja.

Laittakaapas kommenteja, mikäli joku teistä on tuolla päin käynyt.
 

 

jeppe jääkarhu

Aikoinaan oli norjalainen nettisivu missä oli listattu useampikin lasku Hemsen alueelta. Muutama käytiin laskemassakin, mutta siitäkin jo useampi vuosi. Laitan tähän mitä vielä jäljellä muistin syövereissä:
Hemsen kylästä ensin länteen 52 tietä ja aika pian siitä erotaan pohjoiseen Fauskon kohdalla. Laaksoa eteenpäin ja pysäköinti y risteyksen kohdilla Tubba nimisessä paikassa. Huippu nimeltä Storeskardnosene - loivempaa laskua ja ok metsäpätkää. Ei päästy itse juuri puurajaa ylemmäs lumimyrskyn takia, mutta metsää taidettiin laskea parinakin päivänä.
Samalta parkkipaikalta lähtee myös Svarthetta, jolle oli merkitty hyvän näköisiä linjoja itäseinälle. Ei kuitenkaan meillä antaneet olosuhteet myöten käydä kokeilemassa.

Toinen paikka oli samaa 52 tietä vähän pidemmälle ja laakso nimeltä Mörkdalen. Siellä auto jää suoraan ison tien varteen ja huiput jää tien etelä/länsi puolelle. Storebottskarvet oli mukava hyvän kelin korkeampi huippu. Laskulinjaa voi valita helpohkosta jyrkempään seinään. Meillä mentiin olosuhteiden pakosta aikalailla nousujälkeä. Samoilta tienoin lähempänä tietä Hestebottfjellet, jossa jyrkempi laskuja takaisin tielle suoraan tai loivempi linja nousu uraa pitkin. Nousu oli huipun eteläpuolelle jäävän solan kautta ja tieltä käsin katsottuna takakautta.

Muitakin oli sivuilla listattuina ja osa ilmeisesti jonkin sortin klassikkoja alueelta, joten vähän googlettelemalla löytyy varmasti lisätietoja. Nimeltä mainittuna ainakin Skogshorn ja Nibbi Hemse laakson suulla, mutta kumpaakaan ei itse laskettu.

Akipee

Kiitos Jeppe Jääkarhulle hyvistä vinkeistä!
Hemsedalistahan ajelee pikaisesti Jotunheimiin. Onko jollakin vinkkejä sinne?

anaconda

Hemsedalista ajelee sujuvasti itäiseen ja eteläiseen Jotunheimiin. Tuollakin hiihdettävää varmasti löytyy, joskin maasto on "pyöreämpää" kuin lännessä.
Jos jaksaa matkustaa hiukka pidempään niin parhaille mestoille pääsee ajamalla 5-tietä Sogndaliin (matkalla yksi lautta), ja sitten tietä 55 Turtagrølle. Pääsiäisenä tuolta järjestyy myös majoitus ja Jotunheimin parhaat kumpareet eli Hurrunganen alue on ihan tontilla. Suosittelen!

joutu

Katsopa tuolta ohjeita: snösäker.se
Maksamalla saa hiukan enemmän.