1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Kettu
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 15.12.2008 - 13:07
Yksilölliset pohjalliset laskumonoihin

Aloha,

Uskon vahvasti, että olen yksi monista samojen ongelmien kanssa painivista, joten toivottavasti tästä on apua muillekin.

Olen siis aktiivilaskija (50-80 laskupäivää / kausi), mutta syystä tai toisesta olen kärsinyt laskemiseen liittyvistä jalkateräkivuista yli kymmenen vuotta. Vuosien saatossa olen käyttänyt lukemattomia erityyppisiä (mm. rinne-, parkki-, rando) ja -levyisiä (98mm - 104mm) monoja, mutta sama ongelma toistuu monoissa kuin monoissa. Jopa siis siitä huolimatta, että monet omistamistani monoista on muokattu ulkokuoren osalta ankan räpylääni sopiviksi.

Käytännössä ongelmani kulminoituu siihen, että laskiessa jalan ulkosyrjä (puolivälistä varpaisiin) painaa ja puutuu monon kuorta vasten niin kovaa, että välillä kipu on sietämätöntä. Leveillä/levitetyillä monoilla kipu on selkeästi pienempää, mutta silloinkaan se katoa täysin. Maalaisjärjellä olen tullut johtopäätökseen, että jalkani saattaa holvia tukemattoman pohjallisen päällä painautua liikaa kasaan ja levitä johtaen lopulta ulkosyrjän järjettömään puristukseen monon kuorta vasten.

Ei siis tosiasiassa hajuakaan, että olenko ongelman ytimessä vai löytyykö ongelman korjaus muilla tavoin, mutta jotain on tehtävä. Sitä huomasi tänäkeväänä tulleensa ihan uskomattoman vihaiseksi itselle siitä, että olen aktiivilaskija tyytynyt kärsimään ongelman kanssa etsimättä kestävää ratkaisua.

Nyt siis haussa (kai) mahdollisimman kustomoitu ja mieluiten monosta monoon siirrettävä pohjallinen, jolla laskemisesta saisi vielä hauskempaa jalkakipujen vähentyessä.

Varasin höyryissäni jo ajan muutaman viikon päähän Respectaan, mutta jäin miettimään, että olisiko joku muu ratkaisu vielä parempi/laadukkaampi/yksilöllisempi. Kellään mitään ideoita/ajatuksia jalkaongelmiin laskiessa liittyen? Respectassa jalkatutkimus ja pohjallisten räätälöinti -paketti maksaa 210 euroa. Onko tämä paras Suomessa saatavilla oleva palvelu? Paljon olen kuullut hyvää Chaminixin Sole Boot Labista, mutta se ei taida olla nyt Suomesta käsin vaihtoehto. Onko vastaavia Suomessa?

Kiitokset etukäteen vinkeistä!

Flat
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 01.04.2005 - 14:19

On noihin pohjallisiin jonkun verran vaihtoehtoja. Ainakin Sidas ja Foot Balance. Mutta jos tarvitset yksilöidyn, ortopedisen pohjallisen niin tässä maassa paras vaihtoehto on Respecta tai Orthonova.

Kettu
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 15.12.2008 - 13:07

Sidas on mulle uusi tuttavuus, mutta Foot Balance vaikuttaa olevan esillä lähes joka urheilukaupassa. Viimeksi kun jututin myyjää juurikin Foot Balancesta, niin omaan korvaani se vaikutti aika markettitason tuotteelta, enkä vakuuttunut sen kustomoitavuudesta. Foot Balance vaikutti myös aika pehmeältä (ja siksi ei hirveän tukavalta), kun taas ainoa koskaan näkemäni Sole Boot Labin pohjallinen oli jämäkkä/muovimainen. Tuosta Sole Boot Labin tekemästä pohjallisesta mutu-fiilikset olivat enemmän sen sorttisia, että se lienee selkeästi laadukkaampi tuote sekä kestänee ja pitänee muotonsa ajan mittaan paremmin.

Sidas vaikuttaa nopeasti tutustuttuna Foot Balancea yksilöllisemmältä ja siten paremmalta. Vähän jäi päällimmäisenä kuitenkin sellainen fiilis, että jokaisella apuvälinekeskuksella lienee omat tuotteensa, kenen nimeen sitten vannovat. Tällä hetkellä olen siis antamassa rahani Respectalle, heidän tuote kun vaikuttaa äkkiseltään laadukkaimmalta. Mistäs näistä sitten kokeilematta tietää.

Flat
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 01.04.2005 - 14:19

joo, näin se on. Foot Balance ja Sidas eivät ole niin muokattavia, kuin esim. Respectan ortopediset pohjalliset. Näistä toki Sidas yksilöllisempi ja tukevampi, ainakin oman kokemuksen mukaan. Respectan etu on se, että tarvittaessa voi tehdä juuri sellaisen pohjallisen, kuin jalka vaatii, eikä homma ole kiinni siitä, mitä valmis sapluuna antaa myöden. Toki sen myötä myös arvokkaampaa palvelua.

jaakko
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 viikko 5 päivää sitten
Liittyi: 19.11.2013 - 09:43

"Käytännössä ongelmani kulminoituu siihen, että laskiessa jalan ulkosyrjä (puolivälistä varpaisiin) painaa ja puutuu monon kuorta vasten niin kovaa, että välillä kipu on sietämätöntä. Leveillä/levitetyillä monoilla kipu on selkeästi pienempää, mutta silloinkaan se katoa täysin. Maalaisjärjellä olen tullut johtopäätökseen, että jalkani saattaa holvia tukemattoman pohjallisen päällä painautua liikaa kasaan ja levitä johtaen lopulta ulkosyrjän järjettömään puristukseen monon kuorta vasten."

jep, itse olin jo muokkauttamassa tellumonojani ulkosyrjän sietämättömäksi pahenevan kivun ja puutumisen vuoksi mutta päätin kuitenkin syksyllä ostaa ensi foot balancet. hommahan toimi, oli tosiaan käynyt niin että holvi on vuosien mittaan pikkuhiljaa laskeutunut ja jalka levinnyt mutta se on mennyt kuin sammakolla kuumenevassa kattilassa että asteittaista pahenemista ei ollut tajunnut. käytän nyt samoja pohjallisia kaksissa monoissa, luistimissa ja murtsikkamonoissa.
en tiedä mitä käyttäjä kettu tarkoitti foot balancen pehmeydellä, kun pohjallinen kuumennetaan niin siitä tulee ihan kova koppura, oikeastaan ongelma on mulla randohommissa että se on niin tiivis ja hengittämätön että sukan kosteus ei pääse mihinkään ja sitten tauolla jalat jäätyy. pitäisi koittaa ihan millin terällä ehkä porata niihin reikiä tai jotain.
noita kalliimpia en ole kokeillut, mutta tossa foot balancessa oli vielä se täky että rahat saa kuulemma takaisin jos tuote ei miellytä eli siinä mielessä pitäisi olla riskitön kokeilu..

Kettu
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 15.12.2008 - 13:07

Kiitokset jo näistä spekuista!

Hyvä kuulla ajatuksia, alan olla aika luottavainen sen suhteen, että mahdollisimman kustomoitu pohjallinen voisi olla se etsimäni ja paras ratkaisu.

jaakko, en tosiaan ole Foot Balancea koskaan käyttänyt, mutta oho, tuo oli mulle täysin uutta! Pyörittelin pohjallista kaupassa kädessä ja sain myyjän kanssa jutellessa käsityksen, että se jäisi kuumennuksenkin jälkeen verrattain pehmeäksi. Pehmeä ja (liian) joustava pohjallinen ei taas kuulostanut korvaani kovin kauaskantoiselta ratkaisulta. Mutta hyvä kuulla, että toimii ja vaikuttaa takuunsa johdosta kokeilemisen arvoiselta. Käyn nyt näillä näkymin ensin jututtamassa Respectan jalkagurua ja kyselemässä heidän tuotteen sopivuudesta tarpeisiini ja teen lopullisen päätöksen sitten.

Pistol-Pete
Offline
Viimeksi kirjautunut: Yksi kuukausi 1 viikko sitten
Liittyi: 09.01.2011 - 22:02

Foot Balance on ok, mut tosiaan Sidas ja Boot Doc ovat vielä parempia. Joka tapauksessa on tärkeää, että siellä monossa on mikä tahansa parempi pohjallinen ku se monon mukana tuleva. Yksilöllisesti valitulla tai teetetyllä pohjallisella jalka jaksaa paremmin ja voima siirtyy paremmin sukseen.

Hercules
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 05.04.2005 - 18:04

Ja huomatkaa, että intersport foot balance ja fyssarien tekemä foot balance medical pohjallinen kaksi eri asiaa. Ite hajotin päkiän syksyllä ja sain joulun jälkeen medicalit. Olleet ihan ok ja mahdollistaneet liikkumisen jälleen kahdella jalalla.

Sitten muuten, lättäjaloille voisi suositella myös sellasta lenkkaria, jonka löysin sattumalta eli altra torinit. Vähänkään, jos on metatarsaalien suunnalla probleemia, niin ihmeessä kokeilemaan.

Ja sitten erilaiset jumpat jalkaterälle, joita netti on pullollaan. Niillä saa jalalle oikeata muotoa takaisin, mutta vaatii sitkeyttä ja pitkää pinnaa notta jaksaa nylkyttää.

Porcus se movet

powerskier
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 viikko 1 päivä sitten
Liittyi: 02.05.2007 - 18:06

Mulla on ollut Sidaksen pohjallisia parikymmentä vuotta ja tänä talvena teetin monoihin ensimmäiset Footbalancet. Kun en löytänyt reissulle lämmitettäviä Sidaksen pohjallisia omassa aikataulussani muuten.
Eroja on, ja suuria.
Sidaksen pohjallisia tekevät siihen kunnolla koulutetut ammattilaiset - fyssarit yms. Ja he ymmärtävät jalan ja ihmisen fysiologian päälle.
Footbalancen pohjallisia Intersporteissa tekevät urheilukaupan myyjät. Toki tuohon hommaan koulutetut, mutta kuitenkin myyjät. Joiden ymmärrystä esim nilkan ja akillesjänteen asentoihin ja niiden korjaukseen epäilen suuresti.
Ja sitten pohjallisiin. Kaikki minulle tehdyt Sidakset ovat olleet kovia ja niissä muotoilu on tapahtunut koko jalkapohjan alueella. Siis pohjallinen on muotoiltu kantapäästä varpaisiin saakka. Näin painon jakautuminen monossa on tasaisinta.
Footbalancen pohjallisessa päkiän ja varpaiden alueella pohjallinen on löysä eikä pysty antamaan läheskään samanlaista tasaista tukea. Nämä tehdään myös ylisuurista aihioista. Ja muovausvaiheessa myyjä nostaa varpaita kummallisesti ylöspäin. Eipä taida jalka olla luonnollisessa asennossa. Paras (lue huonoin) kokemus itselläni on kun myyjä aikoi tehdä työkenkiini 42,5 koon jalkaan pohjallisen 45 koon aihiosta. Selitti että muuten ei saada kantapäähän tarpeeksi syvää kuppia. No, lopputuloksena oli karjalanpiirakkamaisesti rypytetyt reunat jolloin ne kappaleet meni roskiin.
Suosittelen siis Sidasta. Tekijöitä löytyy kvg:llä ja esim Skisystems tekee niitä.

Kaitsu
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 1 viikko sitten
Liittyi: 19.12.2002 - 10:18

Sidaksia tehdään myös ihan tavallisissa urheilukaupoissa, minua lähin tuossa Kouvolan Veturin Top-Sportissa. Samoin Euroopassa joka ikisessä urheiluliikkeessä vääntävät Sidaksia. Mutta, jos tuollaisia tarvitsee, niin Sidaksien laatu on ihan toista luokkaa kuin footbalanssien.

Jalkaterää, nilkkaa ja polviakin saa muuten helposti jumpattua, kun heittää salikengät pois ja alkaa ähkiä paljain jaloin. Itte olen tehnyt saliretkeni paljain jaloin jo viitisen vuotta, niin rässit, kyykyt, rinnallevedot kuin muutkin hömpöttelyt. Nilkka ja jalkaterä ovat tukevoituneet aivan selvästi; esim. kyykätessä nilkan lumpsahtelu sisään päin (onko se nyt pronaatiota vai mitä?) on, jos ei loppunut, niin vähentynyt todella paljon. Suosittelen!

P.S. Aina välillä joku ulisee, että mitä jos pudottaa painoja varpaille. Luulen, että jos limpun varpaille pudottaa, se on ihan yks hailee, onko jalassa lenkkari vai ei.

jaakko
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 viikko 5 päivää sitten
Liittyi: 19.11.2013 - 09:43

"Kaikki minulle tehdyt Sidakset ovat olleet kovia ja niissä muotoilu on tapahtunut koko jalkapohjan alueella. Siis pohjallinen on muotoiltu kantapäästä varpaisiin saakka. Näin painon jakautuminen monossa on tasaisinta."

onko sidaksella aihioita myös tellu- ym. kenkiin joissa pohja taipuu, vai onko se joka tapauksessa tarpeeksi taipuva?

Kaitsu
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 1 viikko sitten
Liittyi: 19.12.2002 - 10:18

Sidakset taipuu päkiän kohdalta, eli se kova muotoiltava tavara loppuu jo ennen päkiää. Käyvät myös tellumonoihin.

P.S. Ainakin oma muotoiltujen pohjallisten tarpeeni on johtunut laskutaidottomuudestani ja pelokkuudesta. Kun on jänskättänyt tai rinne on mökelikköä, tulee jotenkin kammettua suksia ja jalat kipeytyvät. Hyvässä tyhjässä mäessä, tai parin kaljan jälkeen, kun laskee rennommin, jalat jättävät kipeytymättä ihan peruspohjallisissakin.

jaakko
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 viikko 5 päivää sitten
Liittyi: 19.11.2013 - 09:43

mua pelottaa aina. myös luistelu ja maastohiihto. ja näyttää että iän myötä pelkkä seisoskelukin..

JanneO
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 28.12.2005 - 12:38

Aikoinaan omiin monoihin tehtiin Ski Servicessä muotopohjalliset, jossa pohja oli kovaa muovia kauttaaltaan ja päällipuolella ohut solukumipinta - eli muotoutui kauttaaltaan ja oli tukeva. Toimivat todella hyvin ja olivat pitkäikäiset. Ainoana miinuspuolena kylmyys kovilla pakkasilla - tosin monossa itsessäänkin oli ohut sisäkenkä. Oman kokemuksen pohjalta tuntuisi siis järkevältä tuon tyyppinen ratkaisu. Tarkistin, mutta eipä ollut nimeä näkyvillä - tosin tuosta on aikaa jo sen verran, että ovat tuotteet muuttuneetkin... .

Tomi.T
Offline
Viimeksi kirjautunut: Yksi kuukausi 1 viikko sitten
Liittyi: 18.02.2006 - 19:30

Itse liputan sidaksen puolesta! Sekä fillari että laskukengissä on sidakset. Ovat jopa paremmat kuin mitä oikean fyssarin tekemät leikkaa liimaa viilaa hio tavalla toteutetut, sellaisetkin itseltä löytyy. Todennäköisesti fyssarin tekemiä pitäisi vielä hiukan hioa, mutta noi sidakset meni skiservicen tekeminä kerrasta oikein loppui ne jalan kipuilut. Solkien/lautasiteen sträpin pakottoma holvikaaren laskeutuminen ainakin oman diagnoosin mukaan itselle puutumista aiheutti. Plussana voi jättää vähän löysemmälle monot kun jalat ei liiku niin paljon enää. http://www.sidassport.com/en/our-products/winter-sports/winter-custom-pr...