Käyttäjän Ummikko blogi

share

Suuri valtakunnallinen sanomalehti kirjoittaa säännöllisesti retkeilystä. Suomen Ladun lanseerama Nuku yö ulkona -tapahtuma kerää tuhansia osallistujia ympäri maan. Posti julkaisee jokamiehen oikeuksilla kuvitetun postimerkkisarjan. Kaupunkien keskustoihin ja ostoskeskuksiin avataan uusia ja upeita retkeilytarvikekauppoja. Onko näiden ilmiöiden yhtäaikainen ajallinen tapahtuminen sattuman sanelema juttu vai merkki jostain muusta?

share

Kesäloman viimeisen viikonlopun kunniaksi ummikko suuntaisi auton nokan kohti Evoa, ja otti matkaansa mukaan innokkaan ystävänsä, jonka retkeilykokemus on vielä ummikkoakin vähäisempää. Alun perin tämä samainen viikonloppu oli tarkoitus viettää jossain paljon pohjoisempana, mutta realismi iski päälle ja totesimme, että kahden yön metsäretken takia ei ehkä kannata kuitenkaan ajaa älyttömiä matkoja. Totesimme, että hienoja paikkoja löytyy etelämpääkin, ja päädyimme testaamaan Evoa.

share

Ulkosaaristoretkeily jatkui, ja tällä kertaa vuorossa oli Saaristomeren kansallispuistossa sijaitseva Jurmo. Jurmo sijaitsee noin 3,5 tunnin merimatkan päässä Nauvon Pärnäisistä, ja näin kesäaikaan Jurmoon pääsee ilmaisella yhteysaluksella päivittäin. Aikataulu vaihtelee kuitenkin päivästä riippuen, joten lähtöajat kannattaa tsekata nettisivulta: www.rosita.fi

share

Tuumasta toimeen taas pienen tauon jälkeen eli kamat rinkkaan, rinkka selkään ja kohti luontoa. Tällä kertaa määränpäänä ei ollut varsinaisesti metsä, vaan Isokarin saari Selkämeren kansallispuistossa. Isokariin pääsee Uudestakaupungista lähtevällä vesibussilla, ja merimatkan kesto on 1,5 tuntia.

share

Ehkä blogissa päästään pikkuhiljaa taas ihan oikeisiin retkeilypostauksiinkin, mutta tähän väliin vielä yksi pohdinta varustehankintoihin liittyen.

share

Talven ja alkukevään retkeilyinnostuksen jälkeen ummikot kaatuivat ensin lapsiperheitä kiertäviin kulkutauteihin ja sitten muihin arkisiin velvollisuuksiin. Näiden takia metsässä tai ulkona ylipäätään on tullut vietettyä suunniteltua vähemmän aikaa. Jotain pieniä pyrähdyksiä eräelämän pariin on kalenteriin saatu kuitenkin menestyksekkäästi ympättyä blogin hiljaiselosta huolimatta.

share

Taannoisella Alppi-reissulla sain toisen ummikon ylipuhuttua lumikenkäkokeiluun. Itseäni tuon lajin testaaminen on kiinnostanut jo pitkään, mutta ulkoilukaverini oli sitä mieltä, ettei puuhassa ole tolkkua. Koska mitään järkeviä perusteluja tälle mielipiteelle ei kuitenkaan kuulunut, katsoin kohtuulliseksi, että lajia kokeillaan ennen lopullisen mielipiteen muodostamista.

share

Blogia aiemmin lukeneet ehkä muistavat taannoisen laavuyöpymisseikkailumme tammikuun kovimmilla pakkasilla. Tälle yöretkelle lähdetiin nyt hakemaan jatkoa, mutta majoitteeksi valittiin varsin viileäksi koetun laavun sijasta teltta. Toki olosuhteetkin olivat kovin erilaiset, sillä lämpötila pyöri talvitelttakokeilumme aikana nollan molemmin puolin.

share

Lapsuuden muistoista lämpimimmät eivät liity talvilajeihin, ja jos erityinen inhokki täytyy valita, niin murtomaahiihto voittaa sen tittelin kirkkaasti. Elävänä muistona on mieleen yhä palautettavissa lipsuvat sukset, takuuvarmat kaatumiset alamäissä sekä jostain mystisestä syystä monoista toistuvasti kesken hiihdon ulos muljahtelevat jalat.

share

Ruokapainotteinen tervehdys ummikoilta tällä kertaa! Ummikkojen retkiruokahuolto on toteutettu tähän asti pääsääntöisesti trangiakeitoksilla ja satunnaisilla nuotiomakkaroilla. Ruokaa on kannettu varmuudeksi reilusti mukana, eikä grammojen viilaukselle ole uhrattu ajatustakaan. Purkkitonnikalaa olemme tottuneet raahaamaan mukana samoin kuin lähdön hetkellä pakastimesta mukaan napattua jauhelihamöhkälettä, joka pysyy rinkassa kylmänä useamman tunnin lähdön jälkeen.

Sivut