Käyttäjän Relaa blogi

share

Kehitys kehittyy, ja pian, eli huomenissa, on tulossa parannuksia artikkeleihin, teatteriin, tapahtumiin ja ensi viikolla blogeihin. Kuten edellisessä postauksessa kerrotaan, kävimme eilen sessioimassa näistä asioista oikein paikan päällä koodaajan luona. Muutoksia on helppo tehdä, kun voi käsin näyttää, mihin muutoksia haluttaisiin. Kiitos Värikkään Jasmolle jo nyt!

share

Pari urheaa soturia Relaan toimituksesta vietti eilen pitkän päivän Tampereella. Tavoitteena oli asiantuntijan johdolla päästä paremmin kiinni uudistuneen Relaan teknologia-alustan, Drupalin, saloihin. Tavoitteet täyttyivät ja päivän päätteeksi pitkä lista kehnosti toimineita ominaisuuksia oli korjattu käyttäjien toivomaan suuntaan. Päässemme painamaan enteriä joidenkin korjausten osalta välittömästi, osan kanssa lähipäivinä, loppujenkin viikon, parin sisään.   Työstettyjä asioita olivat muun muassa nämä:

share

  Chamonix-Mont Blancin oli osoitteeni kesäkauden 2011. Vuorikiipeilyn mekaksihan sitä paikkaa myös kutsutaan – eikä syyttä. Blancin massiivilla Ranskan Alpeilla on merkittävä rooli paitsi vuorikiipeilyn myös vuorilla opastamisen kehitykselle. Chamonix on myös se paikka maailmassa, jossa työskentelee eniten oppaita maailmassa. Kesän 13 työviikkoa siellä oli minulle, opaskoulunsa Argentiinassa käyneelle kokelaalle, retki opastamisen alkulähteille.

share

  Tervehdys reippailevat kanssaihmiset! Luette ensimmäistä blogipostaustani Relaa.comissa, joten lienee hyvä aloittaa pienellä esittäytymisellä ja kertoa ulkoilutaustani. En ole tunnettu kilpaurheilija enkä kova tekijä missään lajissa. Olen vaan ehkä astetta aktiivisempi puuhaamaan monenlaisia juttuja, joista tässä blogissa jatkossa kerron.

share

Relaan uudistuksen yhteydessä on ilmennyt ongelmia sivustolle kirjautumisessa. Pahoittelut! Kenties laiha lohtu, mutta syyt ongelmiin ovat tiedossa (tietojärjestelmien ongelmat ymmärtää toisiaan). Tuhdimpi lohtu olkoon se, että ongelmat ovat pitkälti vältettävissä tai kierrettävissä alla ohjeistetulla tavalla. Kiitos kärsivällisyydestänne jälleen ja edelleen, arvoisat relaalaiset!

share

Vekkulin sitkeiden teknisten haasteiden kanssa painiskellessa on mukava päästä kertomaan pari hyvääkin uutista - meillä on uusi bloggaaja ja uusi kirjeenvaihtaja. Olemme kutsuneen bloggaajajoukkoomme Anne Dahlgrenin. Anne tunnetaan keskimääräistä paremmasta energiatasostaan ja hämmentävyyteen saakka monipuolisesta ulkouilutaustastaan. Anne fillaroi. Anne surffaa. Anne kiipeilee. Anne purjehtii. Anne juoksee. Anne seikkailukisailee. Anne laskettelee. Ja iloksemme nyt myös bloggaa Relaa.comiin. Tervetuloa, Anne!

share

  Chamonix, syyskuu 2011Yö oli ollut myrskyinen, mutta päätimme lähteä yrittämään kohti huippua aamuseitsemän jälkeen. Lähdimme liikkeelle Cosmiquesin majalta, Aiguille du Midin tuntumasta. Tuuli navakasti, mutta keli oli vielä siedättävän rajoissa ja taivas vain puolipilvinen.

share

Tässä blogissa kertoillaan kuulumisia Relaan back stagelta. Selvää on, että paitsi koko toimitus – Antti, Arttu, Artturi, Juha ja Markku – myös iso joukko ystäviä, avustajia ja yhteistyökumppaneita on erinomaisen täpinöissään juuri nyt. Syksystä 2010 lähtien on puskettu töitä, että Suomen suosituin outdoor-foorumi voisi kehittyä monipuolisempaan suuntaan ja palvella paremmin ulkoilijoita. Nyt aika on kypsä uuden Relaan julkistamiseen!  

Sivut